Kysy seksistä: Miten saa vipinää 60-vuotiaan avioparin seksielämään?

Julkaistu: 20.01.2012 13:49

RFSU:n seksuaaliterapeutti auttaa Ilta-Sanomien lukijoita seksiin liittyvissä asioissa.

Olemme 60-vuotias aviopari. Minua haluttaa, mutta millä ihmeen konstilla saisin Vaimoni innostumaan myös? Hän ei tykkää, kun hänelle tekee seksiehdotuksia. Rakastelemme noin kerran kuukaudessa. Rakastamme toki toisiamme. Joskus on käynyt mielessä käydä vieraissa. Mitä mieltä sinä olisit? Eihän minulla vehje enää ole poikavuosien kunnossa, mutta onneksi minulla on halut vielä tallella.
Nimimerkki: kiimassa, mies 60 vuotta


RFSU:n seksuaaliterapetin vastaus:
Onko vaimo muuttunut erilaiseksi haluiltaan kuin on ollut nuorempana? Jos on, niin syynä voi olla vaihdevuosien myötä alkanut haluttomuus. Vaihdevuodet aiheuttavat naisilla muutoksia limakalvojen kostumiseen ja sitä myöten myös emättimen limakalvot voivat olla jopa kivuliaat seksin jälkeen. Tähän voi apuna käyttää liukuvoiteita.

Vaimon kanssa voisi puhua asiasta, jos hän siihen suostuu. Voit kertoa omista tunteistasi ja halustasi häntä kohtaan. Naiset tarvitsevat mieheltä ”liehittelyä” jotta kokisivat itsensä kauniiksi ja haluttaviksi. Naisen haluun voi vaikuttaa hyvin pitkälle tunteita osoittamalla ja huomioimalla mahdollisimman hyvin.

En kyllä halua kenellekään vieraissa käyntiä suositella, jokainen itse tekee päätökset omassa elämässään.
Aihe:  Kysy seksistä - seksuaalisuus

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoita kommentti

Maksimi merkkimäärä on 2000

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Kysy seksistä: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä

RFSU – paljon muutakin kuin kondomeja

Elämän muuttaminen paremmaksi on ollut liikkeelle paneva voimamme siitä lähtien kun RFSU vuonna 1933 perustettiin.

Tiedottamisella, koulutuksella ja asennekasvatuksella haluamme poistaa ennakkoluuloja, tehostaa tiedonsaantia ja edistää seksuaalista hyvinvointia niin kotimaassa kuin maailmallakin.

Ostamalla tuotteitamme, tekemällä yhteistyötä kanssamme tai tukemalla toimintaamme olet mukana varmistamassa, että yhä useampien ihmisten elämä voi muuttua paremmaksi.