Älä ahmi jättiannoksia!

Julkaistu: 11.11.2011 11:13

Pikaruoka voi olla mukava tapa juhlistaa vapaahetkeä, mutta älä ota tavaksesi täyttää sisäistä tyhjyyttäsi jättiannoksilla pikaruokaa, jos haluat laihtua.

Ruoka-annosten koolla on väliä, jos haluat laihtua. Tuoreen yhdysvaltalaisen selvityksen mukaan, on helppo sortua syömään liikaa, kun popcorneja, ranskalaisia perunoita ja muita välipaloja myydään jättiannoksina ja -pakkauksissa.

The American Journal of Clinical Nutrition -lehti kertoo, että riippuvuus välipaloista on osasyy monen länsimaisen nuoren ja aikuisen hillitsemättömään lihomiseen.

Taustalla on lehden mukaan kaksi asiaa. Jättiannoksista saatava energiamäärä on huima ja osalle napostelijoista syntyy selvä riippuvuus pikaruokaan. Paras janojuoma on vesi eikä iso pullollinen sokerista colajuomaa.

Varsinkin hyvinvoivissa länsimaissa syödään entistä useammin muualla kuin kotona. Kun tehdään pitkiä työpäiviä ja liikutaan entistä vähemmän, voi syntyä tapa palkita itsensä hyvällä ja runsaalla välipalalla tai aterialla.

Näin muutat tottumuksiasi

Vapaa-ajan vietossakin kannattaa muistaa, ettei kannata ottaa tavaksi syömistä ja television katsomista tai lehden lukua yhtä aikaa. Elokuvan katsominen ei vaadi pikaruokien herkkujen syömistä. Silläkin on merkitystä, miten nopeasti syöt.  Ruoasta pitää nauttia rauhallisesti.

Moni pärjää jo näillä yksinkertaisilla ohjeilla:

1) Älä pidä naposteltavaa esillä kotona.

2) Kaikkea ruokaa ei tarvitse syödä. Osan voi jättää ottamatta ja syömättä.

3) Selkeä ateriarytmi on tärkeää terveellisessä ruokailussa.

Lähteet: The American Journal of Clinical Nutrition ja Kimallus.fi

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Laihdutus: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä