Liikunta on oleellinen osa laihdutusta sekä ylipäätänsä terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Mutta mikä avuksi, kun liikunta ei tuota tulosta?
Liikunnan tarkoitus lihavuuden hoidossa on lisätä energiankulutusta ja vähentää lihavuuteen liittyviä terveyshaittoja. Liikunta onkin oleellinen osa laihdutusta sekä ylipäätänsä terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä.
Kun ihminen päättää aloittaa painonpudotuksen, lisää hän yleensä ensiksi liikunnan määrää ja vähentää kalorien saantia. Tämän jälkeen toiveena on, että kilot karisisivat mahdollisimman nopeasti. Aina näin ei kuitenkaan käy, vaikka liikunnan määrä olisikin suuri.
”Olen yrittänyt pudottaa kohonnutta painoani jo monta kuukautta, mutta paino junnaa kuitenkin paikoillaan ja vähän kohoaakin. Liikun paljon ja olen jättänyt mässäilyt pois. Olen turhautunut ja alkanut miettimään pitäisikö minun hakeutua lääkärin pakeille asiasta. Tässä taustatietoni: ikä 20v, paino 75kg (taivoite 65kg), pituus n.167 cm, rasvaprosentti 38,8, luustolihasprosentti 27,1, lepoaineenvaihdunta 1482kcal ja BMI 27,2.
Harrastin ensin liikuntaa vähän rajummin, spinning (45 tai 55 min) 2-3 kertaa viikossa, lisäksi 1-2 x bodypump tai vatsapakara, aerobic ym jumppa. Lisäksi juoksua juoksumatolla pari kertaa viikossa. Kuntosalin jäsenyyteen kuuluu omaohjaaja etu, joka sanoi minulle, että harrastan kestävyysliikuntaa ’liikaa’, ja hän antoi minulle toukokuussa seuraavat liikuntaohjeet: 2 x kuntosalitreeni (ruumiinosat jaettu kahdelle eri päivälle), 1-2 x spinning tai bodypump ja joka päivä yli 30min kävely/pyöräily/uinti. Nyt olen tehnyt kuukauden hänen ohjeiden mukaan (paitsi kävelyreissut ovat venyneet välillä jopa 1,5 tuntisiksi), mutta siltikään mitään ei tapahdu. Mitä teen väärin, ja miten minun tulisi toimia, mitä korjata toiminnassani?"
Edellisen kysymyksen esitti Kimalluksen Kysy asiantuntijalta-palstalla eräs turhautunut laihduttaja, joka ei runsaasta liikuntamäärästä huolimatta ollut saanut pudotettua painoaan.
Kysymykseen tarttui Kimalluksen asiantuntijoista Lasse Seppänen, joka toimii koulutuspäällikkönä Trainer4You Oy:ssä. Käytännössä hän kouluttaa personal trainereita sekä kuntosalivalmentajia.
Seppäsen mukaan kysyjän turhautuminen kielii motivaatiosta laihtua, mikä on hienoa. Seppänen kuitenkin toteaa, että painonpudotuksen tulisi lähteä ennemmin ravitsemuksesta kuin pelkästä liikunnan määrän lisäämisestä.
”Painonpudotuksen ensimmäinen kulmakivi on ehdottomasti ravitsemus, sillä energiansaannin ja kulutuksen välistä tasapainoa on huomattavasti helpompi säädellä syömällä kuin liikkumalla. Tämä tarkoittaa myös sitä, että ravitsemusta tulee osata analysoida tavoitteen sekä myös terveyden näkökulmasta."
'
"Alhaisempi energiamäärä tarkoittaa terveellisyyden näkökulmasta muutakin kuin mässäilyjen poisjättämistä, sillä vähäisempi energiansaanti aiheuttaa omat haasteensa mm. aineenvaihdunnalle sekä hyvinvoinnille."
"Ensimmäinen tehtävä olisi siis tarkistuttaa ammattilaisella (ravitsemusterapeutti tai koulutuksen saanut ravintovalmentaja) ravitsemustottumukset.”
Mutta ei kysyjä liikuntaa turhaan ole harrastanut, sillä Lasse Seppäsen mukaan kysyjän liikuntaohjelma on itse asiassa hyvin koostettu ja monipuolinen. Jotain siitä kuitenkin Seppäsen mielestä puuttuu.
”Mielestäni ’täsmäliikunta’ ohjeet ovat tavoitteen näkökulmasta kunnossa. Liikuntaohjelma on järkevästi koostettu, sillä sieltä löytyy lihaskuntoharjoittelua joka pitää lihasmassaa yllä sekä rauhallista aerobista harjoittelua sekä tehokasta liikuntaa. Sen sijaan arkiaktiivisuutesi huolestuttaa enemmän."
"Hyötyliikuntaa tulisi olla päivittäin noin tunnin verran, vaikka lyhyissä (10 – 15 minuuttia) pätkissä ja täydentää arkiaktiivisuutta lihaskuntoharjoitteilla sekä aerobisilla treeneillä. Kehoa ei ole tarkoitettu toimimaan tehokkaasti ainoastaan tehokkaissa liikuntasuorituksissa, vaan kehon aineenvaihdunta pitää pystyä pitämään vilkkaana koko vuorokauden ajan, mikäli haluaa kehon toimivan painonpudotuksen näkökulmasta optimaalisesti.”
Lopuksi Lasse Seppänen vielä muistuttaa, ettei painon muutoksia kannata liian tarkkaan tuijottaa, varsinkaan laihdutusprosessin alkupäässä. Vaikka kilot eivät ole vähentyneet, ei se tarkoita, etteikö kysyjän kehon koostumus olisi muuttunut.
”Lihaskuntoharjoittelun lisääminen nostaa yleensä hetkellisesti painoa, joten pelkän painon seuraaminen ei kerro luotettavasti mistään muusta kuin painon muutoksesta."
"Kehosi koostumushan on voinut muuttua parempaan suuntaan (rasva% pienentynyt sekä lihasmassa lisääntynyt), mutta paino hieman noussut. Yhden kilon lihasmassan lisäys tarkoittaa yleensä myös 1 – 2 kilon lisäystä nestevarastoissa. Tilanne tasoittuu yleensä 1- 2 kuukauden päästä kun elimistö on sopeutunut lisääntyneeseen lihaskuntoharjoitteluun.”
Lue Lasse Seppäsen kattava asiantuntijavastaus kysymykseen tästä! http://www.kimallus.fi/kysy-asiantuntijalta/kysymys/2916292
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kesätyöntekijöille 12 300€/kk - Yle: "Onko tämä jo härskiä?" 10:16
1.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
2.
-
James Gandolfinin ystävä: James sai kohtauksen hotellin vessassa 11:05
3.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
4.
-
James Gandolfini kuoli Italiassa kesken isä-poika-matkan 09:17
5.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
6.
-
Arvopaperi: Antti Herlin rikastui vuodessa 890 000 000 euroa – tässä ovat Suomen pörssirikkaimmat ihmiset 09:00
7.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
8.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
9.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
10.
-
Olutta pukukopissa, kentälle peruukit päässä - tällaista joukkuetta ei enää nähdä 10:59
11.
-
Superkuu valaisee juhannusyön 10:48
12.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
13.
-
Halpa kämppä Tampereen keskustassa - vuokra-asuntohuijari iski netissä 10:42
14.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
15.
-
Sopranosin päätähti James Gandolfini kuoli yöllä 51-vuotiaana 10:40
16.
-
Lapsen sukupuoli yllätys Williamille ja Katelle 19.6. 20:17
17.
-
Poliisien hajutesti – Haiseeko teiniherkku pahemmalle kuin oksennus? 10:06
18.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
19.
-
Tältä näyttää suomalaisten uusi suosikkimaasturi 07:00
20.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
1.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
2.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
3.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
4.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
5.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
6.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
7.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
8.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
9.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
10.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
11.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
12.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 19.6. 10:12
13.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
14.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
15.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
16.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 19.6. 10:23
17.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
18.
-
Sopranosin päätähti James Gandolfini kuoli yöllä 51-vuotiaana 10:40
19.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 19.6. 10:05
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
11.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
16.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
17.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
18.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
19.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
20.

Olga Temonen: Tämä saa lapset todella arvostamaan asioita
Kysy Ekiltä: Miksi kurkkuani on puristanut jo yli vuoden?
Kysy seksistä: Miksi tulen nopeasti?
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä"
Kysy seksistä: Lopetin e-pillerit. Miksi kuukautisia ei ole tullut sen jälkeen?
Kesämorsian, aiotko ottaa miehesi sukunimen? Lue tämä ensin!
Näin suomalaisnaisia hurmataan! Lukijat paljastavat parhaat ja noloimmat iskulauseet
Miksi hautajaisissa ei muistella vartaloa?
"Omavalintainen lapsettomuus" halutaan kieltää Venäjällä
Viikonloppuna tehty leikkaus riski potilaalle
Seksiä luonnonhelmassa? Kerro kesän kuumin rakastelupaikka
Mistä olet iloinen tänään? Osallistu keskusteluun
Kuntokoulu: Federerin rystykoulu
Oletko yhtä hyvä kumppani kuin ajattelet? Tarkista tästä, miten asiat ovat oikeasti!
Hengitä syvään! Näillä vinkeillä aloitat uuden viikon rennommin
Seksiä saunassa, kyllä vai ei? Äänestä!




