Laihdutus

Valikko

Onko urheilu pakkomielle?

Sinun on pakko herätä joka ikinen aamu kello viisi, jotta ehdit juosta tunnin ennen töitä. Vaimosi haluaa, että jäisit vielä nukkumaan, mutta tie kutsuu. Itse asiassa tie käskee. On pakko. Ja kun ruokailet, teet sen ainoastaan siksi, että kroppa vaatii palautumista.

Jos edelliset merkit sopivat sinuun, saatat kärsiä liikuntariippuvuudesta.

Useat meistä liikkuvat liian vähän. Nykysuositusten mukaan päivittäinen puolen tunnin reipas liikunta pitää kolesterolin, diabeteksen ja verisuonisairauksien riskit matalina. Liikunta-addikti ajattelee, että kahden tunnin raskas rasitus omaa nelinkertaiset hyödyt edelliseen verrattuna.

Asian laita ei kuitenkaan ole ihan niin. Liika liikunta nimittäin aiheuttaa vammoja, masennusta ja pahimmassa tapauksessa jopa itsemurhan.

Obsessiivisen liikkujan diagnosointi on melko helppoa. Siinä missä aktiivinen urheilija järjestää urheilun perheen ja muun elämänsä ehdoilla, liikunta-addikti muokkaa muuta elämäänsä liikunnan ehdoilla. WebMd:n haastatteleman psykiatri Alayna Yatesin mukaan addiktit ottavat liikunnan aivan liian vakavasti.

- He syövät yhden aterian päivässä, tai täysin samat ruoat joka päivä. He laskevat kaiken - saadut kalorit ja syödyn tärkkelyksen. He ovat liian keskittyneitä ja liian vakavissaan urheilusta, mikä pilaa heidän muun elämänsä.

- Ei ole aikaa parisuhteelle. He lopettavat juhlissa käymisen. He menevät nukkumaan kahdeksalta, jotta heräävät neljältä aamulla juoksemaan. Tulee avioeroja, Yates luettelee.

Kaikille riippuvuuksille on yhteistä se, että jossain vaiheessa henkilö alkaa kärsiä riippuvuudestaan. Tässä tapauksessa kärsimys on kirjaimellista, kun addikti urheilee vammoista piittaamatta.

Lisäksi riippuvuus voi aiheuttaa urheilua omituisina aikoina.

- Tapaan ihmisiä, jotka juoksevat ukkosmyrkyssä. Lisäksi yksi potilaani lähti juoksemaan, kun hänen vaimonsa oli synnyttämässä, Yates kertoo.

Obsessiivisia urheilijoita on tietysti paljon vähemmän kuin esimerkiksi huumeriippuvaisia, eikä yhteiskunta näe ongelmaa niin vakavana, koska urheiluun kannustetaan ja laihuutta ja lihaksikkuutta pidetään hyvinä attribuutteina ja terveyden mittareina.

Jos kuitenkin huomaat ystäväsi omistavan elämänsä kuntoilulle niin, että hänen parisuhteensa tai muu elämänsä kärsii, silloin hänelle on saatava apua.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

  6. 6

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  7. 7

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  8. 8

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  9. 9

    Yhdessä jatkanut Ensitreffit alttarilla -pari avoimena MTV:lle suhteensa hankaluuksista: ”Näemme toisiamme paljon vähemmän kuin aikaisemmin”

  10. 10

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  4. 4

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  5. 5

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  6. 6

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

  6. Näytä lisää