Laihdutus

Valikko

Joogasta apua stressiin ja vakavaan sairauteen

Kolme eri ikäistä naista kertoi Ilta-Sanomille suhteestaan joogaan.

Paula Hoffstedt, 58, sai sahajajoogasta apua stressiin. Jassi Koskimies, 25, aloitti hotjoogan puolivahingossa ja saa lajista vastapainoa vauhdikkaalle työelämälle.

Ulla Karjalainen, 51, huomasi, että sahajooga auttaa kuntoutumaan vakavasta sairaudesta, silloinkin kun lääkäreiden apu ei riitä.

Karjalainen sairastui puolitoista vuotta sitten punkin puremasta johtuvaan borrelioosiin. Diplomi-insinööri ei pystynyt enää tekemään istumatyötä tietoliikenneasiantuntijana ja päätti kouluttautua puutarhuriksi. Sairauden myötä löytyi myös uusi harrastus, hathajooga.

- Sairastumiseni laittoi elämän kaikin puolin uusiksi, mutta toisaalta muutoksesta olen onnellinenkin. Jooga oli ollut useamman vuoden mielessä, mutta vasta sairaus sai minut aloittamaan. Vauhdikkaille tansseille ja jumpille joutui heittämään hyvästit, joten siirtyminen oli luontevaa.

Borrelioosi tulehdutti Ullan hermoston kokonaisvaltaisesti, tuhosi liikuntakyvyn ja aiheutti todella kovat kivut. Joogan avulla kuntoutuminen pääsi kuitenkin alkuun.

- Sain kuntoutukseen paljon enemmän apua joogaohjaajaltani kuin lääkäreiltä. Valitsin helppoja ohjelmia ja tein alussa vain puolet liikkeistä.

Ulla käy joogatunnilla kaksi kertaa viikossa ja joogaa kotona 15 minuuttia aamuisin ja puoli tuntia iltaisin. Hän suosittelee hathaa istumatyötä tekeville, kehon lukkiutumien avaamiseen, unettomuuteen, stressiin ja tietysti kuntoutumiseen.

- Jooga rentouttaa kehon ja rauhoittaa mielen. Itse olen saanut kehosta pois jännitystä ja parantanut yöunia.

Hathatunneilla käytetään paljon apuvälineitä, koska kaikki eivät saa edes sormia varpaisiin. Hathassa näkyy ikähaitaria laidasta laitaan, nuoria, jotka eivät ole aiemmin kuntoilleet tai vanhuksia, jotka haluavat kroppaansa vetreyttä.

- Hatha on pehmeämpää joogaa, jota voi harrastaa ihan kuka tahansa, ja sen voi aloittaa vaikka 70-vuotiaana!

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

  7. 7

    Aleppon kauhujen keskeltä twiitanneen 7-vuotiaan Bana-tytön Twitter-tili katosi – ehti julkaista viimeisen hyytävän päivityksen

  8. 8

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  9. 9

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  10. 10

    Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  10. 10

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. Näytä lisää