Palautuminen on elinehto harjoittelussa

Milla Mäklinin harjoittelu heinäkuista Joroisten puolimatkatriathlonia varten ei ole sujunu täysin ongelmitta. Treenitaukoa ovat aiheuttaneet sekä jalkojen ylirasitustila että viisaudenhampaan poistoleikkaus.

- Hammasleikkauksen takia en pystynyt harjoittelemaan mitään pariin viikkoon, mutta nyt olen taas normaalissa treenivauhdissa, Mäklin kertoo.

Ihan täysimittaista triathlontreeniä Mäklin ei tosin vieläkään pysty tekemään. Vaikka pyöräily ja uinti ovatkin jo leikkauksen jäljiltä taas täydessä vauhdissa, juoksuharjoittelun kanssa hän etenee hyvin maltillisesti.

- Tässä oli 1,5 kuukautta taukoa juoksun kanssa kokonaan, mutta nyt olen käynyt jo kerran lenkillä. Tarkoitus on vielä muutama viikko juosta vain kerran viikossa, jotta jalat saadaan kuntoon. Työurheilut on kuitenkin pakko hoitaa, eikä palautumiseen jää siksi paljon aikaa, kuntokeskus Fressillä työskentelvä Mäklin sanoo.

Mäklin ehti tehdä vain muutaman juoksutreenin ennen kuin touhu meni liian tuskaiseksi.

- Jalkojen lihakset menivät ihan tukkoon. Kun kävin hierojalla, hän totesi, että jalkani ovat enemmän jumissa kuin hän on koskaan kellään nähnyt, ja hän sentään hoitaa jääkiekkoilijoitakin, Mäklin kertoo.

Mäklinin pohkeiden ja säärien lihaskalvot olivat kiristyneet niin tiukalle, että ne vetivät lihaksia krooniseen kramppitilaan. Paljon jumpissa käyneen ja lisäksi viikoittain monia lihaskuntotunteja työkseen vetävän Mäklinin jalat olivat pahassa ylirasitustilassa.

- Olin yllättynyt, että jalkani olivat niin pahassa kunnossa, mutta toisaalta myös helpottunut, kun selvisi, mistä oli kyse.

- Tämä ongelma on ollut päällä jo ehkä 10 vuotta, aktiivijalkapalloajoistani lähtien. En vain ole koskaan ennen harjoitellut aktiivisesti juoksua, joten ongelma tuli vasta nyt kunnolla esiin. Olin kyllä tiedostanut ongelman ja miettinyt aiemminkin hierojalla käyntiä, mutta jotenkin kroppa vain tottui tuntemuksiin ja hieronta jäi, hän myöntää.

Nyt Mäklin on käynyt hierojalla kerran, kaksi viikossa kuluneen puolentoista kuukauden aikana ja hiljalleen hänen jalkansa alkavat olla taas juoksukunnossa.

- Ensimmäisellä lenkillä juoksu tuntui niin paljon mukavammalta ja kevyemmältä kuin koskaan aikaisemmin! Ja onneksi heinäkuuhunkin on vielä aikaa.

Ilta-Sanomat seuraa sekä lehdessä että verkossa triathlonkoulun etenemistä ja erityisesti Hanna Heikkilän ja Milla Mäklinin kuulumisia aina koulun päätökseen, Joroisten heinäkuiseen puolimatkakisaan asti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  2. 2

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  3. 3

    Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

  4. 4

    Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

  5. 5

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  6. 6

    Anne Kyllönen romahti kympillä – avautui Ylellä kyynelsilmin ongelmistaan

  7. 7

    Kommentti: Marit Björgen löi jauhot suuhun suomalaisille – Kerttu Niskanen oli harmaan pilven hopeareunus

  8. 8

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  9. 9

    Pettynyt Kerttu Niskanen kertoi hämmästyksestään Ylelle: ”Mitä hemmettiä tein väärin!”

  10. 10

    Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  7. 7

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  8. 8

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  9. 9

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  2. 2

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  3. 3

    Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

  4. 4

    Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

  5. 5

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  6. Näytä lisää