Laihdutus

Valikko

Äidit kertovat: Näin raskauskilot lähtevät

Raskauskilot lähtevät ruokavalion, imetyksen, liikunnan, hyvän asenteen ja tarvittaessa ulkoisen avun voimalla. Raskauden aikana äidin paino nousee, joillakin enemmän, toisilla vähemmän. Synnytyksessä saattaa lähteä kerralla viisikin kiloa vauvan ja istukan mukana. Mutta kun yleensä raskausaikana kertyy yhteensä 10-14 kiloa, mitä niille lopuille oikein tapahtuu, ja mitä tehdä jos ne eivät ota lähteäkseen?

Kysyimme heiltä jotka ovat sen jo tehneet, eli kokosimme viikon ajan Helistimen äitien vinkkejä raskauskilojen pudottamiseksi. Nyt saamme lukea tärkeimmät asiat lähes 200:n vastanneen äidin vinkeistä.

Ruokavalio remonttiin. Ota käyttöön siisti ja terveellinen ruokavalio, paljon kasviksia ja hedelmiä sekä runsaasti vettä. Ei ole pakko syödä vähemmän kuin ennen, kunhan pidät huolen että et syö mitä sattuu. Ruokavalion siistimisen voit aloittaa jättämällä pois vaalean leivän, turhan sokerin ja kovat rasvat. Jaa ruokailut 5-6 kertaan päivässä. Karkkia ei kannata ostaa joka kauppareissulla, mutta täydellinen herkkulakko voi kostautua myöhemmin totaalisena repeämisenä, eli kultaisella keskitiellä pysyminen on tavoittelemisen arvoinen asia.

On vain palattava normaaleihin ja terveellisiin ruokailutottumuksiin ja unohdettava raskausajan ihmeelliset intohimot kaikkeen epäterveelliseen.

Kaupasta saa kuivattuja leipänappeja, joita voi pitää päivällä pöydällä kupissa naposteltavana. Äkilliseen makeannälkään auttaa purkillinen vauvan hedelmäsosetta, siinä ei ole rasvaa eikä sokeria mutta maku on hyvä.

Ehdottaisin muillekin samaa rutiinia kuin itse noudatan, eli kevyttä välipalaa kuten hedelmiä tai keksi aina imetyksen jälkeen. Karkkia ja kakkuja vain pikkuisen kerrallaan ja aina vain isomman aterian jälkiruuaksi.

Imetä mahdollisimman pitkään. Imetys auttaa alussa, sillä imettäminen polttaa kaloreita ja paino tippuu melkein itsestään. Imetyksen apu painonpudotuksessa on tietenkin sitä isompi mitä kauemmin imetät, ja mitä pidempään imetät, sen parempi myös lapselle. Imetyksen loputtua täytyy kuitenkin tarkistaa ruokavalio, etteivät kilot hiivi takaisin.

Minulla lähti itsestään. Lopettaessani imetyksen minulla oli 5 kg vähemmän painoa kuin raskaaksi tullessa."Liiku paljon. Vauvan vaunujen kanssa kävely on hyvä liikuntamuoto, ja tulee kaiken lisäksi pakolla mukaan. Myös muu hyötyliikunta vie eteenpäin. Vauvan ja kodin hoito pitkin päivää voi olla yllättävänkin työlästä puuhaa. Vauvan kanssa saa touhuta ja jumpata niin paljon kuin jaksaa.

Harrasta vauvajumppaa lapsen kanssa vaikka telkkarin ohessa. Punnertele ja nostele. Lapsi rakastaa tätä ja kummasti ojentajatkin voimistuu siinä ohessa.

Vaunukävelyillä voi pitää yllä ripeää tahtia, ja kannattaa suosia reittejä, joilla joutuu välillä huhkimaan ylämäessä.

Yksin tehdyt nopeammat lenkit ja esimerkiksi hyvä kuntosaliohjelma auttavat viimeisten turhien kilojen pudottamisessa, jos ne ovat tiukassa. Lisäksi saat ainakin hiukan omaa aikaa. Liiku reippaasti, eli niin että hengästyt ja hikoilet, vähintään puolen tunnin ajan kolmesti viikossa.

Pidä mieli kirkkaana ja maltti mukana. Loppujen lopuksi laihduttamisessa on alusta loppuun kyse asenteesta. Hyvällä mielellä ja sopivalla itsekurilla takaat, että todella lipsumatta teet voitavasi tavoitteesi saavuttamiseksi ja vieläpä nautit siitä. Kiloista ei kannata stressata, sillä ne eivät lähde hetkessä. Älä kiirehdi, vaan muuta yksi asia kerrallaan ja katso miten se vaikuttaa.

Raitista ilmaa ja maailman menon ihmettelemistä. Pikkuhiljaa hyvää tulee, unohtaa lohtupopsimisen ja ylimääräisen märehtimisen. Hymyä huuleen.

Lopeta kotona jumittaminen ja lähde ulos neljän seinän sisältä

Sinnikkyys ja peiliin katsominen.

Apua saa kun pyytää. Jos turha paino ei lähde omin avuin, eivät laihdutusryhmätkään ole häpeä. Kun ylimääräisen saa pois oikealla tavalla, ilman poppakonsteja, se ei tule kovin helposti takaisin.

Oma juttuni oli Painonvartijat. Kilot eivät kerta kaikkiaan pudonneet muulla konstilla. Loppujen lopuksi jouduin laihduttamaan 17 kiloa, ennen kuin olin raskautta edeltävissä mitoissani. Laihduttaminen oli tosi rankkaa, mutta kannatti. Kilot ovat myös pysyneet poissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  3. 3

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  4. 4

    Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  6. 6

    Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

  7. 7

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  8. 8

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  3. 3

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  4. 4

    Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  6. Näytä lisää