Näin saat rasvasi palamaan - 5 täsmävinkkiä!

Elimistön energiankulutuksessa fyysisellä liikunnalla on merkittävä osuus. Usein laihduttajat kuitenkin miettivät, millainen liikunta ja millainen tempo on juuri sopivin painonpudotuksen kannalta. Aiheesta on myös paljon myyttejä.

Tiettyjen faktojen tunnistaminen auttaa meitä keskittymään juuri painonpudotuksen kannalta suotuisaan liikuntaan, mutta kaiken kaikkiaan liikunta, missä muodossa tahansa, on aina hyväksi.

1. Rasva alkaa palaa vasta, kun olen liikkunut puoli tuntia.Ei pidä paikkaansa, sillä elimistö käyttää rasvaa energianlähteenä jatkuvasti. Toki pidempi kestoinen suoritus polttaa kokonaisuudessaan rasvaa aina enemmän, mutta lepotilassakin rasvan osuus energiankulutuksesta on 60 %:a.

2. Rasva palaa tehokkaasti vain alhaisella sykkeellä matalatehoisessa liikunnassa.Ei pidä paikkaansa, sillä vaikka lepotilassa energiankulutuksesta rasvan osuus on noin 60 %:a, matalatehoisessa liikunnassa noin 50 %:a ja liikunnan tehojen kasvaessa vielä vähemmän, on rasvan kulutus määrällisesti kuitenkin suurempaa tehokkaassa liikunnassa kuin matalatehoisessa liikunnassa. Tämä johtuu kokonaiskalorikulutuksen noususta sekä jälkipoltosta eli koholla olevasta aineenvaihdunnasta tehokkaan liikuntasuorituksen jälkeen.

Rasvanpolton ja laihdutuksen näkökulmasta tehokkainta liikuntaa on siis hieman alle anaerobisen kynnyksen tasolla (n. 85 % maksimisykkeestä) liikkuminen matalatehoisesti. Tällöin kokonaiskalorikulutus on suuri ja liikunnan kesto usein pidempi.

Kunnon kasvaessa voi rasvanpolttoliikuntaa harrastaa kovemmilla tehoilla, jolloin maksimoidaan rasvanpoltto. Sykkeen ollessa 70-85 %:a maksimisykkeestä, kokonaisenergiankulutus on suuri ja voimia riittää silti pitkäkestoiseen harjoitukseen.

3. Rasvaa voi polttaa paikallisesti. Ei pidä paikkaansa, koska rasvaa palaa tasaisesti koko kehosta. Esimerkiksi vatsamakkarat eivät lähde pelkillä vatsalihasrutistuksilla, vaan niihin vaaditaan myös tavallista aerobista liikuntaa, kuten kävelyä tai juoksua, joka saa rasvan palamaan.

4. Laihduttajalle ei sovi lihaskuntoharjoittelu.Ei pidä paikkaansa, sillä kasvava lihasmassa kuluttaa enemmän energiaa ja pelkästään lepoenergiankulutus pitkällä aikavälillä nousee. Lisäksi kestovoimatyyppinen kiertoharjoittelu painoilla kuluttaa jo harjoituksen aikana tehokkaasti kaloreita. Painoharjoittelu on siis hyvä yhdistää aerobiseen rasvanpolttoliikuntaan.

5. Parempi kuntoinen ihminen polttaa enemmän rasvaa.Kyllä. Liikuntaa säännöllisesti harrastavilla hapenkuljetuselimistön kunnon paraneminen vaikuttaa siihen, että rasvan käyttö energiaksi tehostuu. Tämä johtuu siitä, että hiussuonien määrä lihasten ympärillä lisääntyy, jolloin hapenkuljetus lihaksille paranee ja lihaksisto sietää paremmin maitohappoa. Näin ollen kunnon kasvaessa pystyt kuluttamaan aina enemmän rasvaa.

Lähde: Kuntoilijan käsikirja - opas tulokselliseen kuntoliikuntaan

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

  2. 2

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  3. 3

    Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

  6. 6

    Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

  7. 7

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  8. 8

    Metalliyhtye Avenged Sevenfoldin keikkalavalla järkyttävä onnettomuus – mies kuoli, toinen taistelee hengestään

  9. 9

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  10. 10

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  4. 4

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  7. 7

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  10. 10

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  6. 6

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  7. 7

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

  2. 2

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  3. 3

    Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

  6. Näytä lisää