Laihdutus

Valikko

Laihdu maksamalla laskusi!

Totta se on: ohuemman laskupinon avulla voit kaventaa myös vyötärönympärystäsi!

Ikävä kyllä homma näyttäisi toimivan myös toisin päin: jos velkataakkasi on kovin suuri, myös vaaka saattaa näyttää sinulle turhan isoja lukemia. Näin uskoo vakaasti Prevention Magazinen haastattelema amerikkalainen talousguru Suze Orman.

Todisteet Suurimmasta Pudottajasta

Orman perustaa väitteensä moniin, omin silmin todistamiinsa tapauksiin. Hän esimerkiksi onnistui ennustamaan amerikkalaisen Suurin Pudottaja- realitysarjan (The Biggest Loser) viimevuotisen voittajan jo kisan alkumetreillä - vain vertailemalla kilpailijoiden suhtautumista talousasioihin.

Asiasta on myös yksi tutkimustulos: Harvardin yliopistossa vuonna 2009 tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että taloudelliset huolet todella nostivat ihmisten painoa - joskin vain, jos ihminen oli jo entuudestaan ylipainoinen.

Stressiä ja huonoa itsetuntoa

- Jos luottokortin rajat paukkuvat punaisella, eikä ihminen tiedä minne hänen rahansa taas ovat menneet, voi myös terveellinen syöminen tuottaa vaikeuksia, sanoo Orman.Hänen mukaan pienellä budjetilla elävät lihovat kuitenkin vielä helpommin, sillä heillä ei ole mahdollisuutta ostaa kalliita terveysruokia.

Harvardissa aiheen kimpussa paininut tutkija Jason Block taas yhdistää huonon talouden stressiin: taloustilanteesta huolehtiminen johtaa painon nousemiseen.

Kierteen katkaiseminen ei kuitenkaan ole mahdotonta. Orman painottaa itsetunnon merkitystä.

- Jos olet tyytyväinen itseesi, ovat talousasiasi todennäköisesti hyvässä kunnossa, samoin painosi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  2. 2

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  5. 5

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  6. 6

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  7. 7

    Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

  8. 8

    MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

  9. 9

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  10. 10

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  9. 9

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  2. 2

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  5. 5

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  6. Näytä lisää