Laihdutus

Valikko

Tee muutos syömistapoihisi ja laihdut!

Vaikuttamalla syömiskäyttäytymiseemme voimme välttyä ylimääräisiltä kaloreilta ja saada nälänkin pysymään kurissa.
Esimerkiksi kauppareissulle on turha lähteä suoraan työpäivän jälkeen nälkäisenä, jolloin ostoskoriin päätyy helposti liian suuria määriä ruokaa ja epäterveellisten valintojen todennäköisyys kasvaa.

Seuraavia ohjeita noudattamalla voit muuttaa syömiskäyttäytymistäsi terveellisempään suuntaan – ja ehkä saada painoakin pois!

Suunnittele ostokset etukäteen!

Kirjoita etukäteen kauppalista ja noudata sitä. Tutustu myös ruokien pakkausselosteisiin ja vertaile niitä. Vältä kauppaan menoa nälkäisenä ja väsyneenä.

Rauhoita syöminen

Keskity syödessä vain syömiseen, äläkä ota tavaksesi esimerkiksi television katsomista tai lehden lukua yhtä aikaa. Elokuvan katsominen ei vaadi herkkujen syömistä ja ystävän kyläily ei aina vaadi viineriä pöytään.

Slow food – syö hitaammin!

Erityisesti syömisnopeudella saattaa olla merkitystä painon hallinnassa. Voit hidastaa syömisnopeuttasi asettamalla ruokailuvälineet pöydälle ruokapalojen välillä, pitämällä taukoja ja pureskelemalla ruoka kunnolla.
Kiinnitä enemmän huomiota makunautintoihin syödessäsi – laatu korvaa määrän!

Pidä turha ruoka poissa näkyvistä

Älä säilytä ruokaa tai tarjoiluastioita turhaan pöydällä, jotta mielihalut eivät heräisi turhaan. Poissa näkyvistä poissa mielestä – sanonta pätee tähän hyvin.

Saako jättää

Kaikkea ruokaa ei tarvitse syödä, vaikka lapsena ehkä niin opetettiinkin. Osan voi jättää ottamatta tai syömättä. Tutkimusten mukaan osa ylipainoisista ihmisistä syö varsin oikeaoppisesti, mutta liikaa suhteessa energiankulutukseensa. Myös välipaloja voi karsia ja niiden sisältöä muuttaa. Paras janojuoma on vesi!

Kiitos ja pöydästä pois!

Totuttele siihen, että poistut heti pöydästä kun olet syönyt. Näin ruokailu päättyy selvästi ja kuuluu vain ruokapöydässä olemiseen. Selkeä ateriarytmi on tärkeää myös laihdutuksessa.

Lähde: Mustajoki, P., Fogelholm, M., Rissanen, A., Uusitupa, M.: Lihavuus, ongelma ja hoito. Duodecim 2006.

Ota kantaa

Aiotko karistaa kiloja keväällä?

Kyllä 25% En 75%
Ääniä yhteensä 12087

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      IS Lontoossa: Saara Aallon X Factor -taival huipentuu spektaakkelimaiseen finaaliin! Seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    7. 7

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    8. 8

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    9. 9

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    10. 10

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      IS Lontoossa: Saara Aallon X Factor -taival huipentuu spektaakkelimaiseen finaaliin! Seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. Näytä lisää