Millainen dieetti auttaisi rasvamaksaan?

Mikäli rasvamaksasta kärsivä haluaa todella vähentää maksansa rasvaisuutta, niin miten se kannattaisi tehdä?
Rasvamaksa tarkoittaa tilaa, jossa maksasoluihin on kertynyt runsaasti rasva-aineita. Rasvamaksan rasvan raja-arvoina pidetään 5-10 prosenttia maksan painosta. Raja-arvojen ylittäminen viittaa siis rasvamaksaan.

Rasvamaksa on yleisin maksasairaus, ja se löytyy jopa neljäsosalta Suomen aikuisväestöstä. Se on etenkin ylipainoisten sairaus, sillä 7-8 ylipainoisella ja vyötärölihavalla kymmenestä on rasvamaksa. Rasvamaksan tehokkain hoitokeino on liikunnan ohella laihduttaminen, jolla pyritään rasvan määrän vähentämiseen maksassa.

Mikäli rasvamaksasta kärsivä haluaa todella vähentää maksansa rasvaisuutta, kannattaa se tehdä tuoreen tutkimuksen mukaan vähähiilihydraattisella dieetillä. Teksasin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa vähähiilihydraattisen dieetin todettiin toimivan paremmin maksan rasvamäärien vähentäjänä verrattuna vähäkaloriseen dieettiin eli kalorien rajoittamiseen tähtäävään ruokavalioon.

Tutkimukseen osallistui 18 alkoholin käytöstä riippumattomasta rasvamaksasta kärsivää henkilöä, jotka tutkimuksen puitteissa ryhtyivät joko vähähiilihydraattiselle tai vähäkaloriselle dieetille kahden viikon ajaksi.

Vähähiilihydraattista dieettiä noudattavat rajoittivat hiilihydraattien saannin alle 20 grammaan päivässä. Vähäkalorisella dieetillä olevat puolestaan nauttivat vuorokaudessa noin 1200-1500 kilokaloria, riippuen henkilön sukupuolesta.

Parin viikon dieetin jälkeen molemmissa ryhmissä olleiden painot olivat pudonneet saman verran, noin reilut neljä kilogrammaa. Ryhmien välillä syntyi kuitenkin eroa maksan rasvamäärissä, sillä vähähiilihydraattisella dieetillä olleilla maksan triglyseridiarvot alenivat eniten.

Koehenkilöiden maksan rasvapitoisuudet mitattiin tutkimuksessa magneettispektroskopian avulla.

- Mitä tutkimuksemme kertoo on se, että jos lääkäri käskee sinun pudottaa rasvan määrää maksassasi, voit tehdä jotain asialle jo kuukaudessa, tutkimusta johtanut UT Southwestern –yliopiston sisätautien yliassistentti Jeffrey Browning totesi tuloksista.

Tosin Browningin mukaan laihdutus, olipa keino mikä tahansa, on paras keino torjua rasvamaksaa.

Jeffrey Browningin tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

(Lähde: Tohtori.fi)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    5. 5

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    6. 6

      Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Puoli kiloa päivässä ei olekaan tarpeeksi: Nämä kasvikset torjuvat syöpää ja sydänsairauksia

    9. 9

      Syyte: Lottovoittajalta huijattiin 1,2 miljoonaa, oikeudessa kysyttiin voiton suuruutta: ”Jotain 80 000 euroa”

    10. 10

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    7. 7

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    8. 8

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    9. 9

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    5. 5

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    6. Näytä lisää