Lukijat avautuvat: Äiti käski laihduttamaan, itsetuhoisia ajatuksia, luokkakaverit kiusasivat

Britanniassa julkaistun selvityksen mukaan jo viisivuotiaat murehtivat jatkuvasti ulkonäköään ja painoaan.

Suomessa ei ole tutkittu pienten lasten suhdetta omaan kehoonsa, mutta Mannerheimin Lastensuojeluliitto teki aiheesta nettikyselyn 15 - 18-vuotiaille.

Kyselyyn vastanneista 4300 teinitytöistä 90 prosenttia halusi olla laihempia.

Aihe herätti IS:n lukijat keskustelemaan:

 ”Olen 17, ja minulla itselläni on kovat ulkonäköpaineet kasvojeni takia, finnejä tulee koko ajan. Monta kertaa vanhempani ovat sanoneet, että minun pitäisi huolehtia naamastani paremmin. He eivät edes tiedä, että yritän ihan tosissani käyttää kaiken maailman tököttejä.

Varsinkin isä jaksaa muistutella koko ajan, kuinka naamani taas kukkii. Itsetuntoni murenee ja tekisi mieli vetää paperipussi päähän. Jos naamani on joskus puhdas, vanhemmat eivät sano mitään.

Koskaan vanhemmat eivät ole sanoneet minua edes kauniiksi. Kaverit sanovat usein, mikä helpottaa oloa vähän. Mutta haluaisin kuulla kerrankin, varsinkin isältäni, olevani kaunis.

Haluan vain sanoa, että kehukaa lapsianne, varsinkin ulkonäköä. Keskustelkaa heidän kanssaan ja jakakaa omia kokemuksianne. Jos torutte, niin auttakaa heitä! Etsikää oikeat tuotteet ja metodit vaivoihin. Älkää jättäkö heitä yksin ongelmien kanssa.”

”Opettajana huomaan usein tyttöjen peilailevan itseään jopa ruokalassa lusikka peilinään. Poseerausasennot ovat hyvin vietteleviä julkkisten ja mallien tyyliin.

Koulupukeutuminen alkoi kesän kynnyksellä muistuttaa tankotanssijoiden asustusta - lyhyet nipin napin intiimit alueet peittävät shortsit ja toppi. Kevätjuhlamekot olivat osalla tytöistä juuri pepun ylittäviä ja helmaa piti nykiä minuutin välein alemmaksi.

Koulu on kaikkien työpaikka, myös alaikäisten lasten, joten vanhemmat ovat avainasemassa rajoittamaan liian rohkeaa pukeutumista. Vastakkaista sukupuolta voi provosoida sitten, kun pääsee yökerhoihin ja on täyttänyt 18, jos niin haluaa.”

”Olen 15-vuotias tyttö ja muistan, kuinka jo ala-asteella muut luokkalaiseni olivat langanlaihoja ja kehittyneitä. Liikuntatunneilla käytettiin minishortseja ja pikkuista toppia.

Itse urheilin verkkareissa ja t-paidassa, ja sainkin sitten kuulla olevani lihava, koska en uskalla esittää kroppaani. Myös ruokalassa tytöt ja pojat katsoivat muiden ottamaa ruokaa. Jos otti kaksi perunaa, oli läski. Jos otti yhden perunan, oli edelleen läski. Ainut hyväksyttävä ruoka-annos oli puolikas peruna ja yksi lihapulla (ja tästäkin jätettiin puolet syömättä).

Näkkärin päälle ei saanut laittaa liikaa voita, koska 'sekin lihottaa!'. Sama meno jatkuu yläasteella, mutta sillä erolla, että se joka ei käy syömässä ollenkaan, on ihailtava tyyppi.”

”Ollessani 12-vuotias äitini sanoi, että minun pitäisi laihduttaa, vaikka liikakiloja oli vain pari. Laihduin viisi kiloa, mutta en saanut vanhemmiltani mitään kommentteja. Kilojen palattua sain kyllä heti kuulla asiasta.

Nykyiset ongelmat syömisen kanssa alkoivat vanhojentanssien aikaan viime helmikuussa. Olen kolmessa kuukaudessa laihduttanut 15 kiloa, mutta vieläkin saan sukulaisiltani kommentteja painostani, ja se sattuu. Painoindeksini ei ole koskaan ylittänyt 24, joten ylipainoinen en ole ollut.

Olen katkera vanhemmilleni, sillä he ovat muutenkin vaikuttaneet liikaa ulkonäkööni, muun muassa hiuksiini ja vaatteisiini. Minulla on myös akne, josta saan kuulla koko ajan. Ulkonäköpaineet ovat aiheuttaneet minulle masennuksen, itsetuhoiset ajatukset, ja ne rajoittavat elämääni. En ole käynyt uimarannalla viiteen vuoteen. Kukaan ei ole ikinä sanonut minulle, että olen kaunis. Ei ikinä.”

  • Kate Hudson

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    7. 7

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    8. 8

      Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

    9. 9

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    10. 10

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää