Laihdutus

Valikko

Älä usko huuhaata - Tässä koko totuus dieettimyyteistä ja laihduttamisesta

Onko dieetteihin liittyvissä väittämissä perää?
WebMD on listannut kahdeksan dieettimyyttiä ja totuudet niiden takaa.

1. Yösyöppöys lihottaa

Tälle myytille ei ole vakuuttavia todisteita siitä, että se pitäisi paikkansa. Mitä tiedetään on se, että liikakalorinen ruoka nostaa painoa ja että monilla yösyöjillä on tapana ylensyödä ja he valitsevat korkekalorisia ruokia. Ruoan syöminen juuri ennen nukkumaanmenoa voi kuitenkin aiheuttaa närästystä ja ruoansulatushäiriöitä. Paras syödä siis tavallisiin ja aiempiin kellonaikoihin.

2. Jotkut sokerit ovat pahempia kuin toiset

Pöytäsokeri, agaave, hunaja ja glukoosisiirappi tuovat kehoon kaloreita. Tutkimukset osoittavat että kehomme kuluttavat lisättyjä sokereita kuten siirappia ja pöytäsokeria samalla tavalla. Sen sijaan, että välttelisi jotain tiettyjä sokereita, kannattaa rajoittaa kaikkien lisättyjen sokereiden käyttöä. Niitä löytyy esimerkiksi virvoitusjuomista, karkeista ja muista makeisista.

3. Kahvi ei ole hyvästä

Tämäkin myytti on nykyään kumottu. Kohtuudella, eli 2-3 kuppia päivässä, käytettynä kahvi on turvallinen osa dieettiä ja siitä saa antioksidantteja. Tutkimukset jopa osoittavat, että kahvi voi vähentää riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen, Parkinsonin tautiin, joihinkin syöpiin sekä sappikiviin. Kahvinkin kaloreista täytyy kuitenkin huolehtia eli vältä lisukkeena kermaa, sokeria ja makusiirappeja.

4. Mitä vähemmän syöt rasvaa, sen parempi

Kehosi tarvitsee kolmea ravintoainetta toimiakseen: proteiinia, hiilihydraatteja sekä rasvoja. Hyviä rasvoja löytyy esimerkiksi pähkinöistä, siemenistä, kalasta, avokadosta ja oliiveista. Lisäksi vähärasvaiset maitotuotteet antavat energiaa, auttavat solujen uusiutumisessa ja tuottavat tarvittuja hormoneja. Tyydyttyneitä rasvoja tulee välttää, joita löytyy esimerkiksi voista, rasvaisista maitotuotteista, punaisesta lihasta ja valmisruoista.

5. Vaihda merisuolaan vähentääksesi natriumia

Tämäkin on vain myytti. Erikoissuolat sisältävät natriumia melkein saman verran kuin perus pöytäsuola. Lisää makua pippurilla, yrteillä ja mausteilla mieluummin. Kaikenlisäksi saamme noin 75 prosenttia nauttimastamme suolasta muualta kuin suolasirottimesta.

6. Juo enemmän vettä pudottaaksesi painoa

Veden tiedetään olevan tärkeää keholle, muttei oikeastaan painonpudotukselle. Jos vesi pitää sinut kaukana sokeroiduista juomista, voi se ehdottomasti auttaa painonpudotuksessa. Mutta lisäämällä enemmän vettä dieettiisi, muuttamatta mitään muuta, ei näytä merkitsevän mitään painolle.

7. Sokeri tekee lapsista hyperaktiivisia

Useimmat tutkimukset esittävät, ettei sokeri tee kaikkia lapsia yliaktiivisiksi. Syy lasten seinille hyppimiseen löytyy siis luultavasti muualta kuin sokerista, luultavasti jännittävästä ympäristöstä. Lasten sokerinsyöntiä tulee silti valvoa. Liian monen karkin syönti jättää vähemmän tilaa terveelliselle ruoalle.

8. Liika sokeri aiheuttaa diabetesta

Jos sinulla ei ole diabetesta, sokerinsyönti ei sitä myöskään tuo. Mikä kuitenkin lisää diabeteksen riskiä, on ylipaino ja epäaktiivisuus. Tee siis kehollesi palvelus ja lähde liikkeelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää suorassa semifinaalissa kaksi vaikeaa jättihittiä

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    6. 6

      Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      Teemu Selänne onnitteli Kimmo Timosta koskettavalla viestillä: ”Kiitos kaikesta, ystäväni”

    9. 9

      Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

    10. 10

      Suomalainen Oaklandin tulipalossa kadonneiden listalla – ulkoministeriö selvittää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää suorassa semifinaalissa kaksi vaikeaa jättihittiä

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    6. Näytä lisää