Laihdutus

Valikko

6 kiloa 12 päivässä - mies söi pelkkää perunaa ja laihtui!

Ruotsalaismies halusi osoittaa, että perunallakin voi laihtua tehokkaasti.
Eri maiden perunayhdistysten miehet ovat osoittaneet karppaajille ja muille epäilijöille, että perunankin avulla voi laihtua ja elää terveellisesti.

Ruotsalaisen ATL Lantbrukets Affärstidningin mukaan Ruotsalainen peruna -yhdistyksen puheenjohtaja Lars Elofson testasi Only potato dietiä (OPD), jossa syödään vain perunaa.

Hän oli kyllästynyt kuuntelemaan ihmisten tarinoita perunan syönnin lopettamisesta laihduttaessaan.

Mies laihtuikin 12 päivän aikana kuusi kiloa, ja samalla hänen sokeri- ja kolesteroliarvonsa paranivat.

- Kaikista elintarvikkeista peruna saa kylläisimmän olon. Siksi se on loistava aines laihdutukseen, Elofson kertoi lehdelle.

Myös washingtonilaisen perunayhdistyksen toimitusjohtaja Chris Voigt suoritti perunadieetin, jota hän on esitellyt useassa eri mediassa Yhdysvalloissa.

Voigtin dieetti kesti jopa 60 päivää, jonka aikana hän laihtui 9,5 kiloa. Elofsonin tavoin myös hänen kolesterolinsa laski. Dieetin aikana Voigt napsi 20 perunaa päivässä.

Laillistettu ravitsemusterapeutti Katja Sassi-Pyykkö nauraa kuullessaan perunadieetistä.

- Tämä on minulle täysin uusi ilmiö, hän sanoo.

Sassi-Pyykön mielestä perunalla laihduttamisessa ei ole järkeä.

- En lähtisi kokeilemaan. Tulee vähän mieleen se, kun aikoinaan julkkikset laihduttivat näkkileivän avulla. Toinen tällainen ruoka-aine on ollut kaali.
Sassi-Pyykkö muistuttaa, etteivät yhden ruokalajin dieetit täytä ravitsemuksellisia kriteerejä.

- Perunasta ei saa proteiinia eikä kuituja. Tämä on ajatuksena suorastaan järjetön, toteaa Sassi-Pyykkö.

Hän korvaisi perunan juureksilla tai leivällä.

Sassi-Pyykön mukaan perunaa pidettiin ennen hyvänä C-vitamiinin lähteenä, mutta tämä ei enää pidä samalla tavalla paikkaansa, sillä säilöttäessä C-vitamiiniarvot heikkenevät.

Yhden hyvän puolen Sassi-Pyykkö löytää pelkällä perunalla laihduttamisesta.

- Peruna on halpa raaka-aine, joten sillä laihduttaminen tulee paljon halvemmaksi kuin karppaaminen, jossa käytetään paljon lihaa.

Terveellinen pottu

  • Vähäkalorinen, vain 87 kaloria sadassa grammassa.
  • Sisältää runsaasti kaliumia, noin 400 milligrammaa sadassa grammassa.
  • Muita perunan kivennäisiä ovat kalsium, magnesium, rauta ja fosfori.
  • Vähentää turvotusta, sillä se poistaa nestettä ja sitoo happamuutta.
  • Suurin osa perunasta on vettä, noin 77,8 grammaa sadasta grammasta.
  • Perunassa on paljon C-vitamiinia.

Lähde: Terveydenhoitouutiset.fi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää suorassa semifinaalissa kaksi vaikeaa jättihittiä

    2. 2

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    6. 6

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    7. 7

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    8. 8

      Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

    9. 9

      Suomalainen Oaklandin tulipalossa kadonneiden listalla – ulkoministeriö selvittää asiaa

    10. 10

      Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää suorassa semifinaalissa kaksi vaikeaa jättihittiä

    2. 2

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    6. Näytä lisää