Laihdutus

Valikko

IS-kuntoprojekti huipentuu: Läskistä normaalipainoiseksi, mutta riittääkö se?

LAIHIS
Päivä 28. kuntoprojektissa ja lähes neljä kiloa kevyempänä, mutta mitä sanoo kehokoostumusmittaus?
Tämä aamu alkoi kehokoostumusmittauksella kuntosali Töölö Gymillä. Personal trainer Ville Erola lupautui käymään läpi kuntotreenin tuloksia. Viralliseksi painoksi kirjattiin 64,7 kiloa, joka on 3,7 kiloa vähemmän kuin alussa.

Paino on siis tippunut hyvin, mutta mitä tuo lähes neljä kiloa pitää sisällään? Suurin osa painonpudotuksesta oli rasvaa, mutta myös lihasmassaa oli lähtenyt. Treeniä pitäisi lisätä huomattavasti, jotta lihasmassa pysyisi ennallaan tai ihanteellisessa tapauksessa kasvaisi.

Tällä hetkellä paino on tippunut ylipainoisesta standardipainoisen ylärajoille, mutta Ville suositti edelleen painonpudotusta. Ihannepainoni on 59 kilon luokkaa ja siihen on vielä matkaa.

Sain kuitenkin hyviä vinkkejä jatkoon ja painonhallintaan. Niistä kerron lisää viikonvaihteen Ilta-Sanomien printissä. Ensi tiistaina on viimeisen blogipostauksen aika ja pohditaan sitä, kannattaako tämä ihmedieetti vai ei.

Ilta-Sanomat julkaisee tammikuun ajan joka päivä verkossa kuntoiluun, hyvään oloon ja laihdutukseen liittyviä juttuja. Annamme myös kevyitä ruokaohjeita. Lisäksi toimittaja Seppo Varjus testaa ja pitää päiväkirjaa Kekkos-dieetistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poikkeuksellisen railakas maanantai: poliisia tarvittiin kaupoissa, kaduilla, kodeissa ja kuppiloissa

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      IS seuraa: Epäiltyä jahdataan teollisuusalueella – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    6. 6

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    7. 7

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    8. 8

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    9. 9

      IL: Hyvinkäällä ammuttu poliisi Heidi Foxell toipumassa syövästä

    10. 10

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poikkeuksellisen railakas maanantai: poliisia tarvittiin kaupoissa, kaduilla, kodeissa ja kuppiloissa

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      IS seuraa: Epäiltyä jahdataan teollisuusalueella – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    6. Näytä lisää