Laihdutus

Valikko

Näin kehon vaivat vaikuttavat treenaukseen: "Joskus sattuu niin, etten voi muuta kuin itkeä"

Blogi
Kuinka moni teistä kärsii vaivoista, jotka ovat aiheutuneet istumisesta? Tai treenaamisesta? Kuinka moni 25-vuotias vertailee vaivojaan mummonsa kanssa?
- Vieläkö se lonkka sinua vaivaa?

- Voi, kyllä. Niin sattui taas aamulla herätä enkä meinannut sängystä päästä ylös.

Tämä on ihan normaali puhelinkeskustelu minun ja yli 70-vuotiaan mammani kanssa. Ja minä olen siis se, joka tässä kohtaa valittaa vaivastaan. Hän on ainut lähipiiristäni, joka ymmärtää, miltä lonkkavaivaisesta tuntuu.

Lonkan kivut ovat vaivanneet minua vuosia. Olen välillä könkätessäni kuin vanha mummeli. Joskus sattuu niin, etten voi muuta kuin itkeä. Näen unia, joissa en pysty kävelemään, koska jalkani pettää alta. Välillä tuntuu, että lonkkaani kolottaa sadesäällä.



Osasyyksi kipuun on epäilty tanssitaustaani, nykyistä istumatyötä tai perinnöllisyyttä. Olen käynyt vaivan takia lääkärillä (joka ensimmäisenä antoi kipulääkkeet, toisella kertaa kortisonipiikit ja kolmannella kerralla luovutti), kiropraktikolla, hierojalla ja kolmella eri fysioterapeutilla.

Ensimmäinen tutki muljahtelevaa nilkkaani ja teki minulle erikoispohjalliset. Auttoi hetken. Toinen hieroi ja antoi jumppaliikkeet. Auttoi jälleen hetken. Nyt kolmas, nykyinen fysioterapeuttini on ensimmäistä kertaa lähtenyt perin pohjin tutkimaan ongelman aiheuttajaa ja vahvistamaan lonkkaa ympäröiviä lihaksia. Lonkka myös kuvattiin, muttei siitä löytynyt rakenteellista vaivaa.

Fyssarini antoi minulle paljon kotijumppaohjeita ja luvan treenata salilla, kunhan en tee mitään kipua vasten tai provosoi lonkan kipuja. Tähän asti ohjeet ovatkin toimineet loistavasti. Turhauttavaa tosin on, ettei vieläkään tiedetä, mikä lonkkaani vaivaa. Olen 25-vuotias, en vielä halua, että lonkkaani kolottaa sadesäällä.

Eikä kroppani ongelmat tähän lopu!


Teen istumatyötä. Työtä, johon kehomme ei todellakaan ole tarkoitettu. Työtuolissa päätteen äärellä lohnottaminen kahdeksan tuntia päivässä lienee toimistotyöläisen pahin kipujen, kolotusten ja vaivojen aiheuttaja.

Kesän alussa opin tämän lapojeni kautta.

Lapaani alkoi kolottaa ja jälleen alan ammattilaiset alkoivat tutkia vaivaani.

Lopulta fysioterapeutti selvitti syyn. Lapatukeni pettää ja tästä aiheutuu jumalon kipu lapaan. Sain kotiläksyksi nivaskan jumppaohjeita ja kappas kummaa, tiedostettuani, mistä vaiva johtuu ja jumppailtuani ahkerasti, lapani on tällä hetkellä lähes oireeton.



Myönnettäköön, että kuntokuurin aloittaminen on vaivoistani johtuen ollut hieman nihkeää. Jokaisessa lajissa ja liikkeessä on otettava lonkka ja lapa huomioon. Lonkan takia lähentäjien ja loitontajien treenaus on kielletty ja rakastamaani kyykkäystä voi tehdä vasta pienillä painoilla. Sama homma lavan kanssa: pieniä painoja, paljon toistoja. Se on turhauttavaa. Mutta ei auta itku markkinoilla.

En voi treenata itseäni timmiksi mimmiksi ennen kuin olen hoitanut vaivani pysyvästi pois päiväjärjestyksestä.

Siinä tärkeimmät työkalut ovat oman kehonsa kuunteleminen, ammattitaitoinen hoito ja paneutuminen ongelman aiheuttajaan. Lääkkeet poistavat kivun mutteivät vaivaa.

Uskon, että olemalla kärsivällinen, tekemällä kotijumpat ja kiinnittämällä treeneissä huomiota tekemiseeni entistä enemmän, saan kehoni voimaan paremmin kuin koskaan aiemmin.

Ja sain lisäintoa treeniin puhuttuani mammani kanssa:

- Ei sitä tiedä, jos tämä sinun kuntokuurisi saisi vielä meikäläisenkin innostumaan, rakas mammani, vaivojeni vertaistuki hihkui.

Ehkä pian vertailemmekin haiuksemme kokoa emmekä lonkkiemme kipua.

Pt:n arvio: Näin Inkan vaivat vaikuttavat treeniin


Inkan yksi suurimpia haasteita nyt alussa on saada hänen ylävartalonsa lihasten hallinta kuntoon.

Inka kertoi heti alussa minulle, että hän on käynyt fysioterapiassa vaivojensa vuoksi. Inkan ongelma suomeksi sanottuna on, että häneltä pettää lapatuki. Kysyin Inkalta lupaa olla yhteydessä hänen fysioterapeuttiinsa, jotta pääsisin kartalle ongelmasta kokonaisvaltaisesti: mitä havaintoja fysioterapeutti on Inkan lihaksistosta tehnyt ja miten vaivaa on hoidettu.

Mielestäni on ammattiylpeyttä olla esittämättä itse kaikkitietävää. Pulmien kohdatessa kannattaa kääntyä itseään viisaampien puoleen - ennen kaikkea on kysymys kuitenkin Inkan terveydestä enkä tietenkään halua pahentaa hänen tilannettaan. Haluan saada Inkan nopeasti kuntoon, että saamme kuntosaliharjoittelun käyntiin täysipainoisesti.

Sain fysioterapeutti Mika Heinämäeltä perusteellisen selvityksen Inkan ongelmasta. Inkalla on tyypillinen istumatyötä tekevän toimistotyöläisen ongelma. Kun vähän kuormittavaa työtä tehdään pitkiä aikoja huonoissa ja monesti lysähtäneessä istuma-asennossa, lavan tukea kontrolloivat lihakset venyvät vähäisen käytön vuoksi, jolloin niiden lepopituus kasvaa – samalla niiden toimintakyky heikkenee ja viivästyy. Toimintakyvyn heikkeneminen puolestaan aiheuttaa sen, että pinnallisemmat ja voimaa tuotavat lihakset alkavat dominoida.



Lihaskuntoharjoittelussa tämä on Inkalla aiheuttanut sen, että dominoivien lihasten lihastyö on korostunut ja johtanut heikkoon lapatukeen. Kun tuki pettää liikkeen aikana, lapaluu kiertyy eteen, olkanivel ei toimi optimaalisesti, jolloin väärät lihakset kuormittuvat ja lihastyössä syntyy epätasapaino.

Tärkeää on siis saada Inkan lapatuki oireettomaksi ja lavanhallinta normaaliksi. Mikan Inkalle antamat harjoitteet ovat toimineet hyvin ja Inka hallitsee lapatuen pitämisen jo hyvin pienillä painoilla.

Tärkeää tässä vaiheessa on tietysti se, että lapatuen pito saadaan iskostettua Inkan lihaksistoon niin, että lapatuki muuttuu automaatioksi ja se pitää jatkossa aina kun sen tarvitsee harjoittelun aikana pitää. Inkan täytyy pystyä harjoituksissa ehdottomasti pitämään liike puhtaana. Toistoja täytyy tehdä paljon ja kevyillä painoilla kunnes olemme varmoja, että tuki pitää harjoitellessa. Uskon myös, että Inkan hyvä motivaatio ja liikunnallisuus myös nopeuttavat kuntoutumista.

Inkan lonkan suhteen selvitykset ovat vielä kesken. Treenata voimme hänen kanssaan, kunhan muistamme olla varovaisia emmekä treenaa kipua vasten.

- Personal trainer Manu Tuppurainen
 
Kärsitkö sinä jostain vaivoista, jotka vaikuttavat päivittäiseen elämään tai kuntoiluun? Kuinka olet vaivojasi kuntouttanut? Keskustele aiheesta alla olevassa kommenttikentässä.

Inkan kuntokuurin tavoite ja lähtömitat

Tavoitteet syksyksi
 
  •  Jaksaa paremmin arjessa.
  •  Saada stressiputki poikki.
  • Keho kiinteämmäksi ja ryhdikkäämmäksi.
  • Pudottaa noin puoli kiloa viikossa. Kokonaispainonpudotustavoite on noin 15 kiloa.
  • Kehonkoostumusmittauksen mukaan kehon fyysinen ikäni on nyt 27. Olen oikeasti 25. Fyysistä ikää on tarkoitus saada alaspäin.

Lähtömitat
  • Paino: 75,5 kg
  • Pituus: 165 cm
  • Rinnanympärys: 97 cm
  • Vyötärönympärys: 79 cm
  • Lantio: 104 cm
  • Reisi keskikohdasta: 60 cm
  • Käsivarsi hauiksen kohdalta: 32 cm
  • Rasvaprosentti: 33,4
  • Sisäelinrasva (norm. 1–12): 4

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    7. 7

      Tuottaja Iiro Seppänen on asunut viimeiset kolme vuotta hotelleissa

    8. 8

      Lehdet: CIA:n salainen arvio – Venäjä yritti auttaa Trumpia voittamaan vaalit

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. Näytä lisää