Ravitsemusterapeutti opastaa: Näin pudotat 5 kiloa 10 viikossa

Painonpudotus
Jos laihduttaminen on terveydellisistä syistä ajankohtaista, turvallinen viikkotahti on noin puoli kiloa.
Ravitsemusterapeutti Merja Kiviranta kokosi yhden päivän esimerkkiaterian, jolla allergiaton aikuinen seka- tai kasvissyöjä voi nälkää näkemättä pudottaa painoaan jopa viisi kiloa kymmenessä viikossa.

Puolen kilon viikkotahtia rankempi painonpudotus ei ole kestävä ratkaisu – eikä terveellinen.

– Kilon pudottaminen viikossa vaatisi päivässä tuhannen kalorin vajeen. Silloin on mahdoton koostaa ruokavaliota niin, että saa tarvitsemansa ravintoaineet kokoon, Kiviranta sanoo.

– Vaa’alla kannattaa käydä kerran viikossa. Pitää myös muistaa, että paino luontaisestikin heittelee parilla kilolla, Kiviranta sanoo.

Menu on suunniteltu niin, että sitä muuntelemalla on turvallista jatkaa niin pitkään kuin painotavoitteen saavuttaminen vaatii.

– Oleellista on, että kun on saavuttanut tavoitteen, ei muuta syömistään entisiin tottumuksiin vaan korkeintaan hieman löystyttää naruja.

Esimerkkiateriassa on 1 490 kilokaloria, 164 grammaa hiilihydraatteja, 44 grammaa rasvaa, 85 grammaa proteiinia ja 40 grammaa kuitua. Pieni määrä herkkuja ei tätä dieettiä kaada.

– Pari palaa suklaata tai pullasiivun voi hyvin ottaa.

Aamupala (kello 7)

  • 2 palaa täysjyväleipää
  • Puolikas avokado (sivellään leiville)
  • 1 keitetty kananmuna (viipaloidaan leiville)
  • 100 g mustikoita
  • 200 g viiliä (1 %)
  • Muki teetä

Lounas (kello 11)

  • 2 dl keitettyjä ohrasuurimoita
  • 1,5 dl broileri-kasviswokkia; kasviruokavalio: broileri korvataan kikherneillä
  • 4 dl salaattipöydän kasviksia
  • 2 dl piimää (rasvaton)

Välipala (kello 14)

  • Muki kahvia
  • 0,5 dl kevytmaitoa (kahviin)
  • 3 tuoretta luumua

Päivällinen (kello 17)

  • 3,5 dl kalakeittoa, esimerkiksi seljanka; kasvisruokavalio: linssi-tomaattikeitto
  • 2 palaa täysjyväruisleipää
  • 1 tomaatti (viipaloidaan leiville)
  • Juomana vettä

Iltapala (kello 20.30)

  • 2 hapankorppua
  • 20 g sulatejuustoa (5 %)
  • Runsaasti kurkkuviipaleita
  • Muki rooibos-yrttijuomaa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    8. 8

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    6. Näytä lisää