Raili, 76, laihtui 52 kiloa ja pääsi eroon diabeteksesta: ”Kävelen joka aamu 4–5 tuntia”

Laihdutus
Raili Wallenius, 76, pääsi eroon diabeteksesta ruokavaliota muuttamalla ja sauvakävelemällä.
”Pistin ruokavalioni kokonaan uusiksi viisi vuotta sitten, kun sain kuulla sairastavani diabetesta. En halunnut syödä lääkkeitä, joten ryhdyin sauvakävelemään ja syömään terveellisesti.

Aiemmin olin syönyt ihan mitä vain. Kun lapset olivat pieniä, söin heiltä yli jääneet ruoat. Tykkäsin myös kahvileivistä, mutta jätin ne pois, kuten myös perunan ja riisin. Leipää syön nykyään vähän, ja sekin vähä on ruista.

Samoihin aikoihin muutin asumaan luonnonsuojelualueen laidalle. Poikani osti minulle kävelysauvat.

Ensimmäisellä sauvakävelylenkillä pääsin vain parin sadan metrin päähän. Ajattelin, että hitto, minä en anna periksi, ja niin jatkoin kävelemistä joka päivä. Parin kolmen kuukauden päästä sain käveltyä 900 metrin ympyrälenkin.

Jatkoin kävelemistä, ja vuoden kuluttua lenkit alkoivat olla jo kymmenen kilometrin mittaisia. Nykyään kävelen joka aamu 4–5 tuntia luonnonsuojelualueella. Kilometrejä kertyy siinä ajassa 15–18.

Saatan syödä vain 2–3 kertaa päivässä, mikä on nykyisiä ruokailuohjeita vastaan. Voin tosi hyvin, joten tämä rytmi sopii minulle.

Aluksi mittasin verensokeriani jopa neljä kertaa päivässä. Se oli syömisen jälkeen korkea ja liikunnan jälkeen matala. Meni pari vuotta ennen kuin arvot rupesivat pysymään tasaisena. Nykyään käyn kerran kuukaudessa apteekissa mittauttamassa verensokerini, ja se on yleensä vähän alle viiden.

Olen laihtunut yhteensä 52 kiloa. Nyt ei enää väsytä eikä ole hengenahdistusta. Mielikin on tosi virkeä.”

Lue koko artikkeli täältä: Uskomaton suoritus! Helsinkiläinen Raili laihdutti 52 kiloa

Lisää aiheesta

Kauppiaspari ryhtyi 5:2-dieetille – ”tämä oli suurin yllätys”

Dieeteissä on eroja: hennolle I-ihmiselle ei sovi omenavartalon liikunta

Lihavuusleikattu Sanna Tourunen: ”Häpeän tunne lääkärissä oli hirveä”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    8. 8

      Kiusallinen paljastus Oscar-kulisseista – kirjekuorten jakaja twiittasi Emma Stonen kuvan hetkeä ennen väärän kuoren antamista

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Hai vei koiran vain viiden metrin päässä rannasta Sydneyssä – ”Se oli hirveää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. Näytä lisää