Laihdutus

Valikko

Epäonnistuiko tammikuun laihdutuskuuri heti alkuunsa? Tee nämä yksinkertaiset muutokset arkeen

Karita Tykkää
Tuntuuko, että vuoden vaihtuessa alkanut kuntokuuri ja kevennysprojekti kaipaa pientä tukea?
Aineenvaihduntaa voi tehostaa pienillä arjen muutoksilla ja saada apua matkaan kohti kevyempää oloa. Näitä vinkkejä voi halutessaan testata ja katsoa, mitkä sopivat itselle.

Yksi asia kannattaa kuitenkin muistaa: mitä enemmän stressaat tavoitteistasi, sitä vaikeampaa sen saavuttaminen on. Siis liikunnan iloa ja pilke silmäkulmassa kohti tavoitteita.

1. Riittävä uni

Jos nukut liian vähän tai uni on heikkolaatuista, voi se sekoittaa kehon hormonitoiminnan ja aineenvaihdunnan säätelyn ja niiden toiminnan.

Esimerkiksi ruokahalu kasvaa, kun uni jää toistuvasti liian lyhyeksi, myös verensokeri heittelee silloin helpommin. Kannattaakin pitää huoli, että viettää riittävästi aikaa pehmeillä höyhenpilvillä.

2. Mausteita ruokaan

Yrttejä ja mausteita on käytetty parantamaan sairauksia ja hoitamaan terveyttä tuhansia vuosia. Ne toimivat tukena myös kehon kevennyksessä.

Yrtit puhdistavat ja hoitavat kehoa ja termogeeniset mausteet kuten cayenne-pippuri ja chilipippurit voivat viedä nälkää ja tehostavat aineenvaihduntaa. Siispä ruokaa kannattaa maustaa ihanilla mausteilla ja herkullisilla yrteillä.

3. Tehokas liikunta

Pitkät ja tasaiset lenkitkin ovat varmasti hyviä, mutta tutkimukset osoittavat kovatehoisten ja nopeiden harjoitusten aineenvaihduntaa tukevat ja rasvanpolttoa tehostavat hyödyt.

Nopeatempoiset tehotreenit ovat myös upea ratkaisu henkilölle, jolla ei ole paljoa aikaa käytössään. Hyvän tehotreenin kun saa aikaan vaikka kotona, oman kehon painolla reilusti alle puolessa tunnissa. Harjoitus vedetään täysillä, kovalla sykkeellä ja lyhyillä palautuksilla.

Muista kuitenkin, että kaikki liikunta on varmasti hyvästä, kunhan se on sinulle mieleistä. Sillä jos liikunta on vain pakkopullaa ja inhottavaa suorittamista, on siitä vaikea tehdä terveyttä edistävä tapa.

4. Kofeiini

Kahvi, oolong- tai vihreä tee ovat hyviä juomia ennen treeniä lisäämään tehoa aineenvaihduntaan, tuomaan antioksidantteja ja vireyttä treeniin. Suosi luomulaatuisia kahveja, niin vältyt torjunta-aineilta ja muilta myrkyiltä.

5. Kaliumia kasviksista

Kaliumpitoiset kasvikset ja hedelmät vähentävät kehon happamuutta ja sitä kautta myös kehon tulehdustiloja. Erilaiset sairaudet johtuvat yleensä tulehduksesta kehossa.

Tulehdukset saavat kehon epätasapainoon, ja sitä kautta myös painonhallinta ja kehon kevennys vaikeutuvat. Lisää siis ruokavalioosi herkullisia kasviksia ja hedelmiä, jotka pursuavat kaliumia ja muita hivenaineita.

Kevyen olon reseptejä, inspiraatiota ja ideoita voit kurkistaa Hyvää huomenta- ja Lautasellinen kauneutta -kirjoistani, SuperLemon-blogistani ja Instagram-tililtäni.

Energiaa ja elinvoimaa talvipäiviin!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    9. 9

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

    10. 10

      Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. Näytä lisää