Laihdutus

Valikko

Tuloksia nopeasti: 5 supertehokasta vatsalihastreeniä

Me Naiset
Valitse itsellesi parhaiten sopivat harjoitukset. Treenit voit tehdä kotona tai salilla.
Keskivartalon lihaksia kannattaa treenata, vaikkei edes haikailisi litteän vatsan perään. Keskivartalotreeni esimerkiksi parantaa ryhtiä ja ehkäisee selkävaivoja.

Pelkästään keskivartaloa treenaamalla ei kuitenkaan saa sikspäkkiä. Jos haluaa erottuvat lihakset, tärkeitä ovat myös terveellinen ruokavalio ja aerobinen liikunta, kuten juoksu, pyöräily, uinti tai jumppa.

1. Lankuta

Moni tavoittelee pyykkilautavatsaa tekemällä valtavia määriä vatsarutistuksia. Ne voivat kuitenkin tehdä hallaa selälle ja aiheuttavat turhaa painetta niskalle.

Hyvällä tekniikalla tehdyt lankut sen sijaan tepsivät myös keskivartalon syviin lihaksiin, joiden hallinta tekee ihmeitä ryhdille ja auttaa pääsemään eroon pömppövatsasta.

Peruslankku: Asetu vatsallesi kyynärvarret maassa ja varpaat lattiassa. Pidä lantio suorassa linjassa selän ja jalkojen kanssa ja työnnä vartalo irti lattiasta. Hengitä samalla ulos. Pysy asennossa minuutin ajan. Tee kolme kertaa.

Kokeile myös kylkiä voimistavaa sivulankkua.

2. Neljän liikkeen tehosetti

Tämä vatsalihastreeni tehoaa vinoihin, pinnallisiin ja syviin vatsalihaksiin sekä alavatsalihaksiin. Toista neljän liikkeen sarja kahdesta kolmeen kertaa.

3. Barre

Pilates ja baletista ammentava trendilaji barre panevat keskivartalon töihin. Tällä Popsugar Fitness -kanavan videolla pilates- ja barreohjaaja Jake Dupree vetää puolen tunnin treenin, joka tehoaa vatsalihasten lisäksi pakaroihin ja jalkoihin. Video tarjoaa uudenlaisia liikkeitä kokeneellekin treenaajalle.

Varoituksen sana: tämä harjoitus todella tuntuu lihaksissa seuraavina päivinä.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

4. 5 minuutin pikatreeni

Tämä supersuositun Blogilates-kanavan vatsalihastreeni tehoaa vatsalihaksiin monipuolisesti – ja mikä parasta, kestää vain viisi minuuttia.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

5. Nanna Karalahden vatsatreeni

Personal trainer Nanna Karalahti näyttää tällä videolla suosikkivatsalihasliikkeensä, jotka ovat puolilinkkari, jalkojen laskeminen kohti lattiaa, vatsarutistukset kiertäen ja lankkupito.

Linkit:

Kroppa timmiksi kahvakuulalla: kuuden liikkeen tehotreeni

Vartin tehotreeni HIIT vastaa tunnin lenkkiä – ohjeet harjoitteluun

Kuukaudessa juoksukuntoon – treeniohjelma vitosen juoksijoille

Helppo keskivartalon pilatestreeni – katso videot

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    6. 6

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    9. 9

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    10. 10

      Vihannesten muovitarroja korvataan lasermerkinnällä – brittikauppa törmäsi erikoiseen ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    6. Näytä lisää