Laihdutus

Valikko

Mitä kuuluu superdieettiläiselle? 28 kiloa laihduttanut Ayse, 37, joutui luopumaan haaveestaan: ”Kropastani ei vain ole siihen”

28 kiloa Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmassa laihduttanut Ayse Altug joutui luopumaan fitnesskisahaaveestaan.

KAHDEN lapsen äiti Ayse Altug, 37, pisti elämäntapansa uusiksi kesällä 2013. Hän laihdutti Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmassa 28 kiloa. Ennen Jutan vetämää dieettiä Ayse painoi 99 kiloa, mutta oli jo ennen sitä onnistunut pudottamaan kymmenen kiloa.

Kun superdieetti tuli päätökseen, koki Ayse olevansa liiankin pieni. Hänen oma ihannevartalonsa on aina ollut vallitsevaa lihaksikkaampi, joten painonpudotus vaihtui lihasmassan kasvattamiseen.

Nyt Ayse kertoo painavansa noin 82 kiloa, ja hän on pysynyt suunnilleen samoissa lukemissa jo yli vuoden. Säännöllinen sali­treeni on yhä Aysen elämässä tärkeässä roolissa, mutta yhden suuren unelmansa hän joutui taannoin hautaamaan.

– Tavoitteenani oli osallistua fitnesskisoihin, mutta sairastelin viime vuonna niin paljon, että vihelsimme valmentajan kanssa pilliin ja luovuimme suunnitelmasta. Oli pakko todeta, että ei tule mitään, kun kroppa ei ottanut vastaan.

AYSE kertoo syöneensä viime vuonna jatkuvasti antibioottikuureja, ja keuhkoihin iski mykoplasma. Kuudennen kuurin alkaessa syksyllä täytyi tehdä päätös kisatreenin lopettamisesta.

– Se oli kova paikka. Olisin kisannut tulevana syksynä. Edelleen se ajatus pistelee niin kipeänä, etten mennyt tämänkään kevään fitnesskisoihin katsomaan, Ayse sanoo.

Treenaamiselle tuli täys­stoppi, kun hänet laitettiin täydelliseen treenikieltoon.

– Aluksi viikon treenikielto oli ihan järkyttävä, pelkäsin, että kunto romahtaa heti. Mutta sitten siihen alkoi tottua, kun sai jo tehdä pieniä kävelylenkkejä.

37-VUOTIAS kampaamoyrittäjä ei enää haaveile fitnesskilpailuista, vaan keskittyy nyt bodaamaan omaksi ilokseen.

– Olin ajatellut, että se oli se yksi kerta. Olisin halunnut osoittaa itselleni, että pystyn siihen, mutta en pystynyt. Kropastani ei vain ole siihen. Ei tässä vaiheessa aloitella kisauraa, se on kallis harrastus, eikä tuota mitään muuta kuin voitontunteen, Ayse sanoo suoraan.

Paluuta entiseen ei kuitenkaan ole, ja lihaksen kasvattaminen on kisaunelman taakse jäämisestä huolimatta Aysen treenitavoitteena.

– Ohjelmaan lähteminen oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Olin tietoinen, että jojoilen isoilla painoeroilla, ja piti myöntää, että tämä ei etene yksin.

TÄLLÄ hetkellä Ayse kärsii selkäongelmista, ja on parhaillaan liikuntakiellossa.

– Enää se ei tunnu niin pahalta. Olen tullut itselleni armollisemmaksi, ja olen tyytyväinen siihen, mihin olen päässyt vajaassa kolmessa vuodessa. Kuitenkin ajatuksena on, että ei koskaan enää sitä, hän toteaa viitaten kesän 2013 lähtötilanteeseensa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  3. 3

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  4. 4

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  5. 5

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Testaa, miten sinkku olet!

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

  10. 10

    Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  4. 4

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  5. 5

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  8. 8

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  3. 3

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  4. 4

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  5. 5

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  6. Näytä lisää