Laihdutus

Valikko

Kuopiolainen Marita, 56, karisti 33 kiloa: ”Olen esimerkki siitä, että jokainen pystyy muutokseen”

Painonpudotus
Kuopiolainen Marita Sirkka ei ollut koskaan käynyt kuntosalilla. Makeanhimo oli loputon, ja paino sen kuin nousi. Uuden suunnan 56-vuotias nainen löysi kaupungin terveyskioskilta.

SIINÄ vaiheessa, kun Marita Sirkka, 56, päätti lähteä hakemaan uutta suuntaa, hänen edellisestä kunnon lenkistään oli kulunut kymmenen vuotta.

Kuopion torin alla sijaitsevaan Terve Kuopio -kioskiin mennessään Sirkka ujosteli. Mutta reippaasti ylipainoinen ja tuki- ja liikuntaelinvaivainen nainen halusi muutosta. Josko neuvontapisteessä esitelty Menox-hanke voisi tukea myös häntä, Sirkka mietti.

Esitteissä kerrottiin, että vähän tai ei-lainkaan liikkuvat työikäiset kuopiolaiset voisivat saada kaupungilta henkilökohtaisen liikuntaneuvojan vuoden ajaksi – vieläpä ilmaiseksi!

Työttömänä ollutta Marita Sirkkaa huojensi tieto siitä, että projektiin lähteminen ei tarkoittaisi välttämättä ryhmäliikuntatunteja.

– Ajatuskin silmätikuksi joutumisesta kammoksutti, Sirkka sanoo.

Hän pyöritteli esitteitä kotonaan vielä hetkisen ennen kuin soitti Menox-hankkeen liikuntaneuvojalle.

Sirkka ja Jaana Niskanen tapasivat ensimmäisen kerran tammikuun 2015 alussa.

–  Jaana ei alkanut monen muun terveydenhuollon ammattilaisen tavoin kertoa minulle sitä, mitä jokainen liikkumaton ja liikalihava itsekin tietää. Hän sanoi sen sijaan, että ihanaa, kun tulit, ja kysyi mitä tehtäisiin.


Marita Sirkka kertoi tulevalle rinnallakulkijalleen, että hän toivoo jokapäiväisen elämänsä paremmaksi muuttumista.

– Kärsin kivuista ja sairastelusta. Ne olivat ylläpitäneet negatiivista kierrettä, mielialankin kannalta, jo pitkään.

Ensi alkuun Sirkka ei saanut minkäänlaista treeniohjelmaa, vaan liikuntaneuvoja korosti vain päivittäisten askeleiden merkitystä.

– Aloin ymmärtää, että suurin merkitys on hyöty- ja arkiliikunnalla. Tajusin, että minun ei tarvitse edes tähdätä himolenkkeihin, vaan että kaikki päivittäinen liikkuminen on merkityksellistä.


VAA’ALLA KÄYNNIT Sirkka oli lopettanut jonkin aikaa ennen Menox-hankkeensa alkamista.

Tuolloin 168-senttinen nainen painoi 105 kiloa.

– Piilotin valokuvan, joka minusta otettiin juhlissa.

Liikuntaneuvojalleen Sirkka kertoi keventäneensä syömisiään kaksikon ensitapaamista edeltäneen kuukauden ajan.

– Kerroin myös, että olin aiemmin syönyt herkkuja joka päivä. Jäätelöstä tykkäsin eniten, mutta kaikki, missä oli sokeria ja imelää, maistui.

Yksin elämänmuutosta aloitellessaan Sirkka oli jättänyt ruokavaliostaan pois kaiken, missä on vehnäjauhoa ja lisättyä sokeria.

Liikuntaneuvojansa kautta Sirkka pääsi tapaamaan ravitsemusneuvojaa.

– Yhdessä järkeistimme syömisiäni. Minulle korostettiin, että missään tapauksessa ei pidä jättää syömättä, ja neuvottiin, että makean sijaan kannattaa kokeilla vaikka miniluumutomaattien napostelua.

 

Aluksi vieroitusoireeni sokerista olivat niin kovat, että en saanut nukuttua.

MARITA SIRKALLE alkoi tulla turvallinen tunne. Henkilökohtaiselle ohjaajalleen hän pystyi kertomaan senkin, että himoitsi makeaa jopa yöllä herätessään.

– Aluksi vieroitusoireeni sokerista olivat niin kovat, että en saanut nukuttua.

Jaana Niskanen lupasi Sirkalle, että tämä saa ottaa hänen yhteyttä koska vaan, jos siltä tuntuu. Vuoden mittaiseen projektiin kuului lisäksi kuudesta kahdeksaan tapaamista, asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Marita Sirkka sai Jaana Niskasesta seuraa uimahallille, jossa Niskanen opetti Sirkan vesijuoksemaan.

Niskasen kanssa Sirkka kävi myös elämänsä ensimmäisen kerran kuntosalilla.

– Vaikka olisin jotenkin päässyt itse salille, ilman opastusta olisin tehnyt siellä kaiken väärin.

Tällä hetkellä Marita Sirkka on 33 kiloa solakampi kuin Menox-hankkeen aloittaessaan.

– Nykyisin askeleita tulee myös kirpputoreilla kiertelystä. On kiva etsiä uusia vaatteita, varsinkin kun aiemmin en pystynyt oikein edes pukeutumisesta puhumaan.

Marita Sirkka ei ole käyttänyt minkäänlaisia poppaskonsteja koko elämäntaparemonttinsa aikana.

– Ruokavaliooni kuuluu esimerkiksi tummaa leipää ja puuroa. Lähinnä mietin, mitä laitan leivän päälle.


LIIKUNTA palasi Marita Sirkan elämään vasta, kun hänen painonsa oli alkanut pudota. Menox päättyi tämän vuoden alussa, ja sen jälkeenkin Sirkka on käynyt kolme kertaa viikossa pitkällä lenkillä ja kerran viikossa joko kuntosalilla tai vesijuoksemassa.

– Olen esimerkki siitä, että jokainen tavallinen tallaaja pystyy muutokseen. Vain se, että ei ihmisellä muka ole aikaa liikkumiseen, on valhetta.

Marita Sirkalla on nykyisellään kevyt olo myös terveytensä suhteen.

Kolotusten vähenemisen lisäksi myös kakkostyypin diabeteksen riski on normalisoitunut.

– Ja totta kai mieleni on kevyempi, Sirkka huikkaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  3. 3

    Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

  4. 4

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  5. 5

    Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

  6. 6

    Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

  7. 7

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  8. 8

    Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  3. 3

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  9. 9

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  10. 10

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  3. 3

    Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

  4. 4

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  5. 5

    Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  3. 3

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. Näytä lisää