Laihdutus

Valikko

Pöhöttääkö? Näillä neuvoilla eroon kesäkiloista: ”Yhtä salakavalasti kuin kilot tulevat, ne voi saada pois”

Kesän ilokilot
Kesällä kertyneistä ylimääräisistä kiloista pääsee eroon jo helpoilla arkielämän konsteilla.

VAATTEET kiristävät. Naamassa näkyy kesän grilliherkkujen tuomaa pöhötystä. Vaaka kertoo säälittä, että kiloja on kertynyt salakavalasti kesän aikana.

– Yhtä salakavalasti kuin kilot lähtevät tulemaan, yhtä salakavalasti ne voi saada pois, hyvinvointivalmentaja Minna Tanskanen rohkaisee.

Pienillä elämäntapamuutoksilla on valtavan suuri vaikutus olemukseen.

– Tärkeää on ateriarytmi, ravitsemusterapeutti Sami Hämäläinen korostaa.


Asiantuntijat neuvovat, miten kesän jälkeen saa karistettua viisi kiloa jo pienillä muutoksilla.

1. Tärkeintä on rytmi

Kun ihminen palaa loman jälkeen normaaliin työrytmiin, elämään tulee ryhtiä. Kilot saattavat pudota jopa itsestään.

Tanskanen sanookin, että painonhallinnassa pitäisi ensin keskittyä muihin asioihin kuin ruokailuun. Olisi syytä keskittyä elämän hallintaan ja lisätä esimerkiksi liikkumisen tuomista arkeen.

– Silloin saa hyvää oloa. Stressihormonipitoisuudet laskevat. Se edistää painon tippumista.


Laihduttajalle ykkösasia on ateriarytmi. Kun syö säännöllisin välein, ei tule nälkä ja ehtii harkita, mitä syö. Annoskoko pysyy järkevänä.

– Ei tarvitse nälän kanssa kärvistellä. Jos ateriavälit venyvät paljon ja hankkii sudennälän, yleensä syö kerralla herkästi liikaa, Sami Hämäläinen varoittaa.

2. Älä laihduta liian nopeasti

Maltillisella laihduttamisella tulee parempia tuloksia kuin nopealla rykäisyllä. Tapamuutokset voivat pysyä pitemmän aikaa.

– Jos yrittää nopeasti pudottaa painoa ja jättää runsaasti jotakin pois, kuinka kauan sellaista pystyy noudattamaan? Silloin palaa helposti vanhoihin tottumuksiin, Minna Tanskanen muistuttaa.

Hyvä tahti on pudottaa painosta puoli kiloa viikossa. Viiden kilon pudotus on parin kuukauden urakka.

3. Lisää kasviksia ja vihanneksia

Kun ateriarytmi on kunnossa, on aika tarkistaa, mitä on lautasella.

Ravitsemusasiantuntijat neuvovat noudattamaan uutta suomalaista ravitsemussuositusta. Ruokalautasesta yli puolet tulisi olla vihanneksia ja juureksia. Lautasella pitäisi olla myös proteiinia, mieluummin kanaa ja kalaa kuin punaista lihaa.


– Proteiinin lähde pitää yllä kylläisyyttä ja auttaa painon hallinnassa, Minna Tanskanen kannustaa.

Järkevään ateriaan kuuluu lisäksi hyvää rasvaa ja kuitua. Hyvä rasva on kasvisrasvaa.

Lautaselle pitäisi olla lisäksi jotain, josta saa kalsiumia. Se voi olla esimerkiksi juustosiivu.

4. Vältä valkoista viljaa

Vaaranpaikkoja ovat ruoat, joissa on paljon rasvaa ja sokeria. Kiloja tulee herkästi myös valkoisesta viljasta.

– En lähtisi karppaamisen linjalle enkä jättäisi hiilihydraatteja kokonaan. Satsaisin hiilihydraattien laatuun, Sami Hämäläinen sanoo.

Ruokalautaselle pitäisi tuoda enemmän kokojyväviljaa, ruisleipää, marjoja, hedelmiä, kasviksia.

5. Jätä makkarat ja siiderit kokonaan

Kesälomien jälkeen on syytä karsia ruokaostoksista linjoille vaarallisia kesäherkkuja, kuten makkaraa, olutta, siideriä.


– Kesätavoista kun pääsee työaikatapoihin, ne voivat jäädä itsestäänkin pois. Kun käy kaupassa, ei enää lataa koriin niitä, sehän on jo ensimmäinen askel, Minna Tanskanen opastaa.

6. Grillaa kasviksia

Grilliruokia saa läskien sulattelijakin syödä, mutta ruokien valikoimaa kannattaa muuttaa.

– Voi lisätä kasvisten osuutta ja tarkistaa rasvaisten ruokien määriä, Sami Hämäläinen vinkkaa.

Parhaillaan on suomalaisten kasvisten kulta-aika. Erilaisia kasviksia saa tuoreina, paljon ja edullisesti. Niitä kannattaa laittaa grilliinkin makkaran sijaan.

7. Ykkösolutta saunailtaan

Saunaolutta ei tarvitse hylätä elämäntaparemontissakaan.

Voi siirtyä ykkösolueen tai alkoholittomaan. Kalorimäärä on tällöin huomattavasti pienempi.


8. Pysäköi auto kauas

Jo pienillä arjen muutoksilla voi kasvattaa liikuntamäärää tuntuvasti.

Kun menee isoon marketiin ostoksille, auto kannattaa pysäköidä mahdollisimman kauas. Printteri pitäisi sijoittaa työpaikalla mahdollisimman kauas. Kannattaa myös käyttää rappusia hissin sijaan.

– Pienillä asioilla voi kerryttää askelia pitkin päivää yllättävän paljon, Tanskanen sanoo.

– Sen lisäksi jos jaksaisi käydä pari kolme kertaa viikossa hikoilemassa ja hengästymässä.

9. Siivoa raivokkaasti

Huomaa, että aina ei tarvitse ehtiä kuntosalille. Esimerkiksi kotityöt voi ottaa liikunnan kannalta. Raivokas siivoaminen kuluttaa kaloreita siinä missä kahvakuulatreeni.


– Jos lähtee salille kahvakuulaan tunniksi, pitää raivata aikaa allakasta ja saada lapset hoitoon. Jos siivoaa puolentoista tunnin ajan raivokkaasti, pääsee energian kulutuksen kannalta samaan. Ja saa hyvän mielen ja siistin kämpän, Tanskanen vertaa.

Tanskanen neuvoo laittamaan jumppa-asun päälle ja rokin soimaan. Siivotessa joutuu kurottelemaan, kun pyyhkii hyllyjä tai pesee ikkunoita.

– Siinä joutuu myös kyykistymään alaspäin. Voi pylly pystyssä luututa sängyn alustaa.

10. Älä lannistu takapakista

Jos laihdutuskuurissa tulee repsahduksia, niistä pitää ottaa opiksi. Tärkeintä kuitenkin on, ettei niiden takia lyö hanskoja tiskiin.

– Ei pidä ajatella, että tämä oli nyt tässä. Pitäisi miettiä, mitkä asiat siihen johtivat, miten voin seuraavalla kerralla toimia toisin, Tanskanen kannustaa.

Löhöily voi olla myös pysähtymisen paikka. Voi hetkeksi hengähtää ja unohtaa arkihuolet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

    3. 3

      Nyt se on varmaa: suosikkiselostaja Niki Juusela jättää Ylen

    4. 4

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. 6

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    7. 7

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    10. 10

      Näyttelijätähden suuri suru: Poikavauva kuoli vain viiden päivän ikäisenä – viranomaiset käynnistivät tutkimuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

    3. 3

      Nyt se on varmaa: suosikkiselostaja Niki Juusela jättää Ylen

    4. 4

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. Näytä lisää