Iiläinen Kristian, 44, laihdutti peräti 100 kiloa – katso kuvat ennen ja jälkeen

Laihdutus
Yli 180 kiloa painanut Kristian Teppo aloitti laihduttamisen, kun terveys alkoi pettää.

HUIMAT sata kiloa kahdessa vuodessa laihtuneen Kristian Tepon, 44, on helppo hymyillä. Sen lisäksi, että housukoko on pienentynyt 18 numerolla, itseluottamus on palannut ja mieli piristynyt.

Iissä, Pohjois-Pohjanmaalla asuva Teppo päätti aloittaa laihduttamisen jouduttuaan sairaalaan vesipöhön takia loppukeväällä 2014.

– Siellä todettiin sydämen vajaatoimintaa ja tällaista. Terveys alkoi pettää ihan totaalisesti, Teppo kertoo.

Pahimmillaan vaaka näytti ennen laihdutusta 180,6 kiloa. Jo 10 vuotta aiemmin miehelle oli tarjottu laihdutusleikkauksen mahdollisuutta, mutta tuolloin leikkaus ei houkutellut, sillä ”terve mieshän ei leikkausta kaipaa”. Viime keväänä hän kuitenkin ilmoitti haluavansa leikkaukseen.

LEIKKAUS oli marraskuussa 2015. Sitä ennen paino oli pudonnut jo 52 kiloa pelkästään annoskokoa pienentämällä ja säännöllisellä ateria­rytmillä.

– Syön ihan normaalia kotiruokaa ja saatan käydä purilaisella. Mutta, jos minä menen purilaiselle, otan lasten purilaisen ja siitäkin vien puolet kotiin.

Tärkeintä on sitoutua laihduttamiseen jo ennen laihdutusleikkausta, Teppo korostaa.

– Monesti luullaan, että se on kosmeettinen leikkaus, että repäistään läskit pois ja todetaan, että olepa hyvilläsi. Mutta laihdutusleikkaushan ei varsinaisesti laihduta vaan kyllä sen on itsestä tultava, että haluaa siihen mukaan ja pystyy noudattamaan sitä ruokavaliota ja ruokarytmiä.

MARRASKUISEN leikkauksen jälkeen paino on pudonnut vielä 48 kiloa. Nykyisin paino vaihtelee 80,5–82 kilon välillä. Annoskoko on pysynyt pienenä, sillä laihdutusleikkauksen jälkeen ei suuria annoksia käytännössä voi syödä.

Syön ihan normaalia kotiruokaa ja saatan käydä purilaisella. Mutta, jos minä menen purilaiselle, otan lasten purilaisen ja siitäkin vien puolet kotiin.

Laihduttamisen myötä elämänlaatu on parantunut huimasti.

– Minulla on omakotitalo ja puulämmitys. Nykyisin, jos puita lähtee tekemään, saattaa pari kolme tuntia painaa menemään eikä tule kuin vähän lämmin. Aikaisemmin jos puita teki vartin, toinen vartti piti pitää taukoa.

ULKONÄÖN ja elämäntapojen lisäksi suuri muutos on tapahtunut Tepon ajatusmaailmassa.

– Ihmiset ovat sanoneet, että olen aivan eri mies. On sanottu, että ennen olin juro, hiljainen ja katselin vierestä enkä kenenkään kanssa porissut, Teppo kertoo.

– Nyt kuulemma tuntuu, että olen duracellpupu, joka menee joka paikkaan pää kolmantena jalkana ja on kaikkien kanssa tekemisissä ja juttelemassa. Mieli on piristynyt aivan älyttömästi ja itseluottamusta on tullut takaisin.

Laihtuminen antoi aiemmin tietotekniikan alalla työskennelleellä Tepolle rohkeutta vaihtaa alaa. Tällä hetkellä hän opiskelee oppisopimuksella varaosamyyjäksi.

LÄHEISTEN tuki on ollut korvaamaton apu laihdutusprojektin aikana.

– Velipojat, vanhemmat ja hyvät kaverit ovat kaikki olleet tosi kannustavia ja mukana siinä koko ajan. Kyllä ne itsekin katselee aina välillä, että onpa jätkässä muutosta. Ei siitä ole kuin toista kuukautta, kun menin vanhempien luona käymään ja isä totesi, että eihän tuosta jätkästä ole kuin varjo jäljellä.

Nyt kuulemma tuntuu, että olen duracellpupu, joka menee joka paikkaan pää kolmantena jalkana ja on kaikkien kanssa tekemisissä ja juttelemassa. Mieli on piristynyt aivan älyttömästi ja itseluottamusta on tullut takaisin.

Tepon saavutuksesta on aiemmin uutisoinut paikallislehti Rantapohja.

Kristianin vinkit laihduttajalle

Älä pidä kiirettä

– Joskus on viikkoja, kun on lähtenyt kolme, neljä kiloa, joskus tuntuu, ettei muutamaan viikkoon paino tipu ollenkaan.

Älä tarkkaile pelkästään vaakaa

Vaa’an lisäksi painonpudotusta kannattaa seurata mittanauhalla. Hyvä mittari on myös vaatekoon seuraaminen: hyvä merkki on, jos housut tuntuvat löysiltä, vaikkei painossa olisi tapahtunut suurta muutosta.

Sitoudu laihdutukseen

– Se, että saa päänkin mukaan, se on kova homma. Se, että ymmärtää, että nyt on jotain tehtävä tai seuraa jotain pahempaa.

Vaikka menisi laihdutusleikkaukseen, uudet elämäntavat tulee sisäistää jo ennen sitä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  2. 2

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  3. 3

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  4. 4

    Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

  5. 5

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  6. 6

    Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

  7. 7

    Heitä poliisi etsii Kim Jong-namin myrkytyksestä – ruumishuoneen vartiointia kiristetty

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  10. 10

    Nyt puhuvat kannattajat: 6 amerikkalaista kertoo, miksi Trump on hyvä presidentti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  4. 4

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. 6

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  7. 7

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  10. 10

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  2. 2

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  3. 3

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  4. 4

    Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

  5. 5

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  6. Näytä lisää