Laihdutus

Valikko

4 syytä, joiden vuoksi salaattilounaskin voi turvottaa

Salaattilounaan luulisi olevan se vaihtoehto, joka takaa sulavat linjat.
Salaattilounaskin voi turvottaa, varoittaa gastroenterologi Robynne Chutkan Well + Good-sivuston haastattelussa. Yksi syy on liian suuri annoskoko. Salaattikulhon koon pitäisi olla suunnilleen jotain alkupalan ja pääruoan koon välistä, ei pääruoka.

Nämäkin syyt voivat olla vatsan pullotuksen taustalla:

1. Kastikkeen koostumus

Sokeria, suolaa ja öljyä sisältävä kastike voi aiheuttaa turvotusta. Parempi makuripaus tulee sitruunamehusta, joka myös tasoittaa linjoja antamalla ruoansulatukselle potkua. Jos sitruunamehu tuntuu liian kirpsakalta vaihtoehdolta, niin hummuskin toimii hyvänä kastikkeen korvikkeena.

2. Liikaa raakoja kasviksia

Keittämättömät kasvikset ovat hyväksi korkeiden ravintoarvojensa vuoksi. Ne sisältävät myös kuitua, joka on hyväksi. Elimistön voi olla kuitenkin vaikea käsitellä kerralla niin suuria määriä kuitua kuin kasvispommi sisältää.

– Vaikka kuitu on hyväksi, se voi suurina määrinä yhdeltä istumalta popsittuna jumiuttaa ruoansulatusjärjestelmän.

Kasvisten höyrytys on hyvä vaihtoehto, joka tekee niistä helpommin sulatettavia. Pinaatti sopii hyvin salaattipedille niiden seuraksi ja on Chutkanin mukaan turvotusta poistava.

– Se sulaa hyvin.

Keitetty kokojyväriisi käy myös salaatin sekaan.

3. Tarkkaile päällisiä

Pähkinät ja kuivatut hedelmät tuovat helposti salaatteihin lisäkaloreita ja aiheuttavat vatsanväänteitä. Niissä on usein lisättyä sokeria, joka turvottaa.

– Sokeri lisää vääränlaisten bakteerien kasvua, mikä aiheuttaa kaasun kerääntymistä.

Pähkinät ovat hyvä lisä, mutta eivät suolattuina. Makua saat lisää, kun vaihdat kuivatut hedelmät tuoreisiin.

4. Palkokasvit voivat aiheuttaa kuituöverit

Palkokasvit ovat hyvä keino saada proteiineja ja ravintoaineita, mutta sisältävät myös paljon kuitua. Jos raa'at vihannekset aiheuttavat vatsanväänteitä, voivat palkokasvit olla myös ongelma.

Purkitetut pavut ja kikherneet ovat nopeita käyttää, mutta voivat saada vatsan pullottamaan. Chutkanin mukaan ne sisältävät runsaasti sokereista raffinoosia, jota suoliston on vaikea pilkkoa.

Papuja rakastavalle on kuitenkin olemassa ratkaisu: pitkä liotus ja keittäminen, joka vähentää ongelmaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  3. 3

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  4. 4

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  5. 5

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  6. 6

    ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

  7. 7

    Playboy, veneturman uhri, raikuliprinssi – Caroline on traagisten avioliittojen jälkeen onnellinen mummi

  8. 8

    Trump-vastainen Naisten marssi valtaa Washingtonin – luvassa jopa isompi tapahtuma kuin virkaanastujaiset?

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Huumeista kärähtäneeltä Reino Nordinilta tivattiin törttöilystä suoraan – kryptinen vastaus: ”Luojan kiitos perhe on lomalla...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  5. 5

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  6. 6

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  7. 7

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  8. 8

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  9. 9

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  10. 10

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  3. 3

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  4. 4

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  5. 5

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  6. Näytä lisää