Laihdutus

Valikko

Karkaako ruokahalu käsistä? Tämä sisustusratkaisu voi saada sinut syömään liikaa

Syöminen
Avara keittiötila ei ole vyötärön kaveri, osoittaa tuore tutkimus.
Koolla on väliä keittiössäkin. Ranskalaisen Notre Damen yliopiston tutkimuksessa ryhmä opiskelijoita laitettiin syömään buffet-lounaita erilaisiin keittiötiloihin, joista toiset olivat avaria ja avoimia, toiset pieniä ja suljettuja.

Aina kun henkilöt hakivat lisää ruokaa, avoimissa keittiöissä ruokailleet söivät 170 kaloria enemmän kuin ne, jotka ruokailivat suljetussa keittiötilassa. Se voi tarkoittaa jopa monen kilon painonnousua vuodessa!

– Tulokset ovat vasta alustavia, mutta niillä voi olla merkittäviä seurauksia. Miten kannattaa suunnitella keittiöitä, buffet-ravintoloita ja koulukahviloita, toteaa professori Kimberly Rollings Science Daily -julkaisulle.

Kun yhdessä tasossa olevat asunnot lisääntyvät, yhä useampi syö avoimissa tiloissa. Puhumattakaan valtavista työpaikkaruokaloista tai avokonttoreista, joissa moni napsii välipalat työpöydän ääressä.

– Avoin keittiö on kiva vieraiden viihdyttämiselle, muttei välttämättä vyötärölle.

Aiempien tutkimusten mukaan myös iso ruokalautanen lihottaa, sillä siitä tulee hotkittua isompia annoksia. Jos kodissasi on piskuinen keittokomero, älä turhaan kadehdi sisustuslehtien jättikeittiöitä – saatat pysyä hoikempana ja terveempänä!

Näitä luetaan!

  1. 1

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  2. 2

    Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

  3. 3

    Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

  4. 4

    Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    IS:n lukijat äänestivät: Abdul Tuisku on Putouksen uusista sketsihahmoista hauskin!

  7. 7

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  8. 8

    ”Kyllä me nyt vain odotamme tässä, että juna lähtee” – Järjestelmävika sai matkustajat hämmennyksiin

  9. 9

    Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

  10. 10

    Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  2. 2

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  3. 3

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  4. 4

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  5. 5

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  6. 6

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  7. 7

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  8. 8

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  9. 9

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  10. 10

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  2. 2

    Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

  3. 3

    Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

  4. 4

    Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. Näytä lisää