Lue neljä lääkärin antamaa yksinkertaista sääntöä, joiden avulla voi pudottaa painoa.
- Syö joka kolmas tunti noin 230 grammaa ruokaa
- Älä juo sokerisia juomia
- Älä jätä aterioita syömättä
- Älä kerro kenellekään, että yrität laihduttaa.
Nyt 110 kiloa kevyempänä Mills sanoo lääkärin viimeisen vinkiin olleen se, joka auttoi hänet kaikista vaikeimpien laihdutuskuukausiensa läpi. Hänen mukaansa oli helpompaa keskittyä tavoitteeseen, kun kukaan ei ollut arvostelemassa hänen jokaista suupalaansa tai yrittämässä houkutella häntä löysäämään viikonloppuisin.
Neuvo voi vaikuttaa hämmentävältä, koska esimerkiksi Painonvartijoiden ja muiden samanlaisten laihdutusryhmien mukaan juuri muiden tuki on ratkaiseva tekijä laihdutusohjelmien onnistumisessa. Myös tutkimukset ovat osoittaneet, että vastuullisuus on tärkeä asia, kun tavoittelee tiettyä päämäärää. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan voi kuitenkin olla haitallista, jos dieetistään kertoo perheelle, ystäville ja julistaa vielä Facebookissa yrittävänsä laihduttaa.
Millsin lääkäri Jon Walz antaa kaikille laihduttaville potilailleen samat säännöt. Hänen mukaansa salailu on välttämätöntä Yhdysvaltojen ylipainokulttuurin takia.
– Ylipainoiset ihmiset elävät ylipainoisten ihmisten kanssa. Useimmat potilaat eivät edes huomaa, kuinka haitallinen heidän elämäntyylinsä on, sillä he ajattelevat sen olevan normaalia.
Mills uskoo lääkärinsä teorian olevan totta. Kun hän oli pudottanut painoaan merkittävästi, hän ei voinut enää salailla laihduttamistaan. Siinä vaiheessa ystävät alkoivat muuttua etäisiksi.
– Ihmiset ovat ilkeitä. Jopa ne, joiden odottaisi osoittavan tukea. Eräs ystäväni sanoi pitäneensä minusta enemmän silloin, kun olin lihava. Se sattui, Mills kertoo.
Pidä ohjat omissa käsissäsi
On myös muita syitä, joiden takia laihdutusyritykset kannattaa pitää omana tietonaan. Jokaisella painonpudottajalla on oma päämääränsä, eli kuinka paljon hän yrittää laihduttaa. Lääkäri Peter Gollwitzerin mukaan laihdutussuunnitelmista kertominen muille voi vaarantaa tuon päämäärän saavuttamisen.
– Vaikka laihduttaja olisikin pudottanut vasta pari kiloa, hänen läheisensä saattavat ylistää häntä siitä voimakkaasti. Tämä voi aiheuttaa sen, ettei laihduttaja koe enää tarpeelliseksi pudottaa painoaan enempää, Gollwitzer selittää.
Ilmiön voi kuitenkin välttää useilla eri tavoilla.
– Yksinkertaisin tapa on pitää suunsa kiinni. Toinen keino on muodostaa erilaisia päämääriä, eli sen lisäksi, että määrittelee mitä on tekemässä, määrittelee myös sen, missä ja miten sen aikoo tehdä, Gollwitzer luettelee.
Tällainen suunnittelu auttaa Gollwitzerin mukaan pitämään ohjat omissa käsissä. Kolmas Gollwitzerin suosittelema keino on kertoa laihduttamisesta vain sellaiselle ihmiselle, joka on kuvainnollisesti itseään voimakkaammassa asemassa, jotta hän voi auttaa laihduttajaa pysymään päätöksessään.
Lähde: CNN.com
Lähde ja Tämä yllättävä asia sabotoi jopa 80 % laihdutuskuureista: Tohtori.fi
Kommentit
Kirjoita kommentti




