Suomalaisten arkiaktiivisuus on vähentynyt reippaasi viimeisen 30 vuoden aikana.
Esimerkiksi 1970-luvun lopussa työmatkaliikuntaa harrasti 40 % SuomiMiehistä, nyt enää 25 %. Samalla kansa lihoo, koska kaloreita ei kuluteta yhtä paljon.SuomiMies voi lisätä arkiaktiivisuuttaan monilla mukavilla hommilla. Remonttitreeni on yksi näistä. Pian näet, miten helposti voit lisätä huimasti energiankulutustasi ja saada vihdoin vaa’an viisarin hallintaan.
Lautojen kantaminen
Ensin rakennusmateriaali pitää saada pääkallonpaikalle. Riuska SuomiMies muistaa nostamisen ja kantamisen perusteesit. Suunnittele ja siivoa reitti. Nosta selkä suorana, pidä taakka lähellä vartaloa ja vältä kiertoliikkeitä niin nostoissa kuin kantamisenkin aikana. Kantourakka kuluttaa 100-kiloisella SuomiMiehellä helposti noin 500 kilokaloria tunnissa.
Maalaaminen
Maalaushommissa ei toki tule yhtä hiki kuin lenkillä, mutta ei se mitään. Pensselin kanssa heilutaan yleensä paljon kauemmin, joten lopulta kaloreita kuluu reippaasti enemmän. 100-kiloinen SuomiMies kuluttaa maalaushommissa 200–450 kilokaloria, riippuen hieman siitä, missä ja miten hommaa tehdään. Isojen ulkopintojen maalaus kuluttaa enemmän kuin pienten kappaleiden maalaaminen sisällä. Joka tapauksessa ero sohvalla löhöämisen kalorinkulutukseen on vähintään 3–5-kertainen.
Vasara ja naulat
Vasaran käyttö kuluttaa sekin sievoisen määrän kaloreita. Tunnin naputtelussa 100-kiloinen Suomimies kuluttaa noin 300 kilokaloria. Naulaamisessa kannattaa huomioida muutama muukin asia. Jos pystyt, jaa naulausurakka useampiin lyhyisiin pätkiin, sillä vasaran pitkäaikainen heiluttelu yhteen soittoon altistaa kiusalliselle rasitusvammalle: tenniskyynärpäälle. Kyynärvarren lihakset ehtivät palautua paremmin, jos naulaat kerralla lyhyemmän pätkän. Tee välissä muita hommia ja jatka naulaamista seuraavana päivänä..
Remonttipäivän yhteenveto 100-kiloisella SuomiMiehellä
Lautojen kantamista 0,5 h = 250 kcal
Maalaamista 3 h = 1 000 kcal
Vasaroimista 1 h = 300 kcal
Yhteensä n. 1550 kcal
Kulutus vastaa 1,5 tunnin juoksulenkkiä. Onneksi olkoon!
Pieni tehtävä ensi kerraksi: Miten voit lisätä arkiliikuntaa päivääsi? Portaita, kävelyä, arkipuuhastelua? Pienikin määrä riittää, sillä vaikutukset kasaantuvat, kuten remppaesimerkkimme osoitti. Tee konsteista lista ja toteuta ne!
Lisää SuomiMiehen liikuntavinkkejä www.suomimies.fi
Kommentit
Kirjoita kommentti




