Noin puolet OECD-maiden väestöstä on jo ylipainoisia, ja köyhin osa väestöstä kärsii lihavuudesta eniten, selviää tuoreesta terveysraportista.
Lasten lihavuustilaston synkimmässä päässä on Kreikka ennen Yhdysvaltoja ja Italiaa.Yli 40 prosenttia kreikkalaislapsista kärsii joko ylipainosta tai liikalihavuudesta.
Taulukon toisessa ääripäässä on Kiina, jossa vastaava luku on reilut 5 prosenttia.
Aikuisväestön lihavuusongelmia on vähiten Japanissa ja Etelä-Koreassa, missä liikalihavien osuus väestöstä on alle 4 prosenttia.
Euroopan "laihin kansa" löytyy Sveitsistä ja Pohjoismaiden solakimmat edelleen Norjasta.
Suomessa aikuisväestön liikalihavuus nousi vuodesta 2000 vuoteen 2009 OECD-tilaston mukaan 3,7 prosenttiyksikköä 14,9 prosenttiin.
Suomi sijoittuu taulukon keskivaiheille OECD:n keskiarvon ollessa 16,6 prosenttia.
Tilaston pohjalla ovat yhdysvaltalaiset, joista joka kolmas on liikalihava.
Kommentit
Kirjoita kommentti




