Tuuli, Tuulia, Hilda

Lemmikit

Valikko

Lemmikit

Kalaparin 20-vuotinen rakkaustarina huipentui yllättäen

Merimaailma Sea Life kertoi tiedotteessaan koralliakvaariossa sattuneesta iloisesta perhetapahtumasta.
Suruvuokkokalat Emma ja Kamu tutustuivat 90-luvun alkupuolella Markus Dernjatinin kotiakvaariossa. Emma oli päätynyt Dernjatinille, kun kalan aiempi omistaja kyllästyi akvaarioharrastukseensa.

Kamu hankittiin Emmalle kaveriksi uuteen kotiin. Kalat tulivat nopeasti toimeen keskenään ja Emma päästi Kamun asuttamaansa merivuokkoon.

- Vuokkokalat voivat vaihtaa sukupuoltaan nuorella iällä: Emma oli kookkaampi ja otti naaraan roolin lajityypilliseen tapaan. Kamu on pysynyt uskollisesti poikana, kertoo nykyisin Sea Lifen intendenttinä työskentelevä Dernjatin tiedotteessa.

Kalapariskunta ryhtyi saman tien hankkimaan perheenlisäystä. Sinisen merivuokon vierelle kivelle ilmestyi kerta toisensa jälkeen punaisten mätimunien rypäs, jota molemmat vanhemmat hoitivat uskollisesti.

Vuosituhannen vaihteessa kalapariskunta lopetti kutupuuhat, kuten kalat usein tekevät vanhoiksi tullessaan.

Uuteen kotiin

Vuonna 2010 Linnanmäen huvipuistossa sijaitsevaan Sea Lifeen valmistui suuri koralliakvaario. Emman ja Kamun merivuokolle tehtiin tähän näyttelyakvaarioon erityinen paikka, jossa sen arveltiin viihtyvän. Samalla akvaarioon muuttivat Emma ja Kamu.

Kaikki osapuolet kotiutuivat uuteen paikkaan nopeasti. Vaativa merivuokko kasvoi halkaisijaltaan lähes metrin mittaiseksi, mikä on Dernjatinin mukaan harvinaista.

- Kaikki näytti olevan hyvin ja vuokkokalojen eläkepäivät turvattu. Emme oikeastaan tiedä, kuinka kauan vuokkokalat, saati merivuokot, elävät. Kaksikymmentä vuotta on joka tapauksessa todella ainutlaatuinen ikä, Dernjatin sanoo.

Pian Sea Lifessa koettiin uusi yllätys. Merivuokon vierelle kiven pintaan ilmestyi rypäs punaisia mätimunia, joita molemmat kalat ovat hoitaneet jälkikasvuaan antaumuksella.

- Vuosien kokemus on selvästi havaittavissa. Emma partioi merivuokon ympärillä, varjellen vuokkoa ja reviiriä, samalla kun Kamu hoitaa mätimunia. Se puhdistaa niitä suullaan ja huljuttaa niille evillään raikasta vettä.

Dernjatinin mukaan kalat ovat nyt kuteneet kahdesti lyhyen ajan sisällä.

- Munista kuoriutuvat poikaset ovat vain parin millimetrin mittaisia ja erittäin vaikeita kasvattaa, mutta aiomme yrittää sitä nyt alkuvuoden aikana. Poikasille on suunnitteilla oma erityinen kasvatusallas, johon ne yritetään pyydystää heti kuoriutumisen jälkeen, Dernjatin kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    6. 6

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    7. 7

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    8. 8

      Metalliyhtye Avenged Sevenfoldin keikkalavalla järkyttävä onnettomuus – mies kuoli, toinen taistelee hengestään

    9. 9

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    6. Näytä lisää