Aslak

Lemmikit

Valikko

Lemmikit

Muistatko vielä Sydämen asialla -poron? ”Aatu on mielenterveystoimistoni”

Rakkausviikko
Etelästä Rovaniemelle muuttanut Pia Tuukkanen toteutti sisäisen pikkutyttönsä haaveen omasta porosta – täysin vahingossa.
Ensikohtaaminen Aatun kanssa tapahtui neljä vuotta sitten Savukoskella.

– Aatu painoi heti turpansa kiinni minuun. Sitten kuulin sanovani, että mie ostan tämän, kertoo rovaniemeläinen Pia Tuukkanen.

Tuukkanen meni katsomaan ajoporoa kaverilleen, eikä Mikkelistä kotoisin olevalla, kerrostalossa asuvalla naisella ollut aikeita hankkia omaa sarvipäätä.

– Paluumatkalla mietin, että mihin laitan poron! Soitin rovaniemeläiselle poromiehelle, joka sanoi, että tuo se vaan tänne, Tuukkanen muistelee.

Elämä poronkarvan varassa

Aatu-Poro juoksee poroaitaukseen kävelevän Tuukkasen luo riemuissaan, kun muut lajitoverit vilistävät päinvastaiseen suuntaan.

Aatun luonteesta tekee erilaisen sen satumaiselta kuulostava tausta: orpo poronvasa löytyi metsästä, ja 9-vuotias poika ruokki sen tuttipullon kanssa elävien kirjoihin.

– Aatu on leimautunut enemmän ihmisiin ja koiriin kuin poroihin. Tänne tullessaan se pelkäsi muita poroja ja huusi minun perääni – tuntui hirveältä jättää se aitaukseen, Tuukkanen kuvailee.

Taustastaan johtuen Aatu ei osaa mennä esimerkiksi metsään etsimään ruokaa, kuten muut lajitoverinsa. Aluksi Tuukkanen vietti Aatun kanssa aikaa niin paljon, että kaveritkin välillä ehdottelivat, että tulisit edes baariin joskus.

– Aatu on ollut näiden kolmen vuoden aikana hyvä ystäväni, ja jopa mielenterveystoimistoni.

– Aina kun olen täällä sen kanssa, tulen hyvälle tuulelle ja kaikki muu unohtuu!

Mitä sarvipäisen eläimen kanssa voi tehdä? No kaikkea, mitä sarvettomankin!

– Aatu on oppinut esimerkiksi nostamaan jalkaa, jos talutusriimu jää kulkiessa sen koparan alle. Se on meidän bravuuri, ihmiset ovat aina hyvin vaikuttuneita! Tuukkanen nauraa.

Yllätti osaamisellaan

Poromiesten mukaan kesyistä poroista ei ole ajoon, sillä ne kuulemma tahtovat loukkaantua, jos niitä vaaditaan tekemään jotain. Tuukkanen ja Aatu-poro osoittivat tämänkin ennakkoluulon vääräksi.

– Ajattelin, että jos saan yhtenäkin kauniina talvipäivänä ajaa porollani Ounasjoen jäällä, niin Aatu on haukkunut hintansa. Nyt niitä päiviä on jo monia, Tuukkanen kiittelee.

– Aatu ei välitä siitä, että missä poron pitäisi olla, vaan tulee sinne, minne ihminenkin menee – myös sisälle. Henkilöautoonkin se on yrittänyt sarvineen tunkea, Tuukkanen nauraa.

Alkoivat näyttää televisiosta sarjan uusintoja, mutta niistä Aatu ei ole yhtään kiinnostunut.

Lempisarja vaihtui

Aatun sisäkäynneillä selvisi, että television liikkuva kuva kiinnostaa poroa todella paljon. Vuosi sitten sen lempisarja oli Sydämen asialla, mutta nyt tilanne on toinen.

– Alkoivat näyttää televisiosta sarjan uusintoja, mutta niistä Aatu ei ole yhtään kiinnostunut.

Onpa poropojan tv-sarjojen seuraaminen hieman hankaloitunut sen jälkeen kun Tuukkaselle ja hänen puolisolleen Kalle Haavikolle syntyi vuosi sitten Oskari-poika.

– Lapsi on hurjan kiinnostunut Aatun koparoissaan sisälle tuomista poronkikkaroista. Eikä Aatu ole muutenkaan kovin sisäsiisti, joten olemme katsoneet paremmaksi olla päästämättä poroa enää sisälle, Tuukkanen selventää.

Ei enää huuda perään

Nykyisin Oskari-poika osallistuu usein äidin ja Aatu-poron keskinäiseen laatuaikaan: Tuukkanen työntää kärryjä ja taluttaa samalla toisella kädellään poroa.

– Nyt kun poika pärjää ruuan puolesta myös isänsä kanssa, saan välillä tulla olemaan Aatun kanssa ihan kaksin. Sitten taas jaksaa, Tuukkanen kehuu.

Ja Aatu on tottunut sen verran omien lajitoveriensa seuraan, ettei enää huuda aitaukseen jäädessään surkeasti emäntänsä perään.

– Se on hyvä juttu, niin ei sureta jättää sitä tänne.

Ilta-Sanomat viettää Rakkausviikkoa verkossa ja lehdessä 7.2.–14.2.

Ota kantaa

Haluaisitko poron lemmikiksi?

Kyllä 40% En 60%
Ääniä yhteensä 3913
  • Rakkausviikko

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    4. 4

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    5. 5

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    6. 6

      Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

    7. 7

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    8. 8

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    4. 4

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    5. 5

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    6. Näytä lisää