Airi, Aira

Lemmikit

Valikko

Lemmikit

Joutsen-Pena rakensi munalleen mausoleumin

Mausoleumi
Akun ja Iineksen syntymätön poikanen pääsi arvopaikalle.
Helsinkiläinen Pentti Eloranta on koonnut syntymättömälle kyhmyjoutsenen poikaselle muistopöydän.

– Päätin tehdä sille onnettomalle oman mausoleumin, Eloranta kertoo.

Eloranta tuntee munan vanhemmat Akun ja Iineksen jo vuosien takaa. Kesällä 2013 Aku ja Iines kelpuuttivat hänet mukaan perheen yhteiselle uintiretkelle. Siitä on kuviakin, joissa Eloranta erottuu joutsenista mm. uimahousujensa perusteella.

Tänä keväänä Eloranta riensi apuun, kun kovan tuulen nostama vesi uhkasi hajottaa Akun ja Iineksen pesän Helsingin Tammisalossa.

Rakennusalan koulutuksen omaava Eloranta toi uusia pesätarpeita ja auttoi pesän tukemisessa. Hän oli onnellinen, kun 26. toukokuuta pesässä kuoriutui ensin neljä ja pian viideskin muna.

Yksi muna jäi kylmäksi.

– Se oli vilustunut myrskyn jäljiltä, Eloranta epäilee.

Kun lokit alkoivat nokkia hylättyä munaa, Eloranta päätti otti sen talteen muistoksi yhteisestä pesänkorjauksesta ja perhetapahtumasta.

Hän rakensi munalleen koskettavat puitteet.

Takana on kuva Iineksestä siivet riemusta levällään poikasten syntymän vuoksi. Kahdessa sivukuvassa ovat Aku ja Iines ja edessä Eloranta ruokkimassa Iinestä.

Höyhenet ovat itsestään irronneita rintahöyheniä. Rinta on lähellä joutsenen sydäntä.

Eloranta on erittäin tunnettu henkilö itähelsinkiläisten joutsenten keskuudessa. Hänellä on takana vuosia kestänyt ja yhä jatkuva lämmin ihmis/joutsensuhde nuoren laulujoutsenen Tupun kanssa.

Tupusta tuli julkkis viime talvena, kun se tuijotti Herttoniemenrannassa tuikeasti autoilijaa, joka otti paljon puhuvan valokuvan.

Huhtikuussa Joutsen-Penana tunnettu Eloranta kävi tapaamassa Tupua Siuntion Pikkalanlahdella, minne se oli keväällä muuttanut.

Kun Tupu ei löytänyt itselleen paria, se muutti toukokuussa takaisin Herttoniemenrantaan lähemmäksi Elorantaa.

Akun ja Iineksen Eloranta on tuntenut jo neljän vuoden ajan. Tämä kevät oli kuitenkin erityinen yhteisen pesänrakennusprojektin vuoksi.

Joutsen-Penasta on kuin itsestään kasvanut eräänlainen urbaanijoutsenten supersankari, suojelija.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  3. 3

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  6. 6

    Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

  7. 7

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  8. 8

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  9. 9

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  10. 10

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  3. 3

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  6. Näytä lisää