Selma

Lemmikit

Valikko

Lemmikit

Tyttökoira Lolalle kasvoikin penis – ”Tällaista en ole nähnyt”

Vuoden ikäinen tyttökoira Lola löi ällikällä omistajansa Janice Spencen ja koiraa tutkineet eläinlääkärit.
Tyttökoira Lolan, 1-vuotiaan staffordshirenbullterrierin, uutisoitiin Cater’s News Agencyn mukaan kasvattaneen ensimmäisen elinvuotensa aikana nartun sukuelinten lisäksi peniksen.

Omistajansa Janice Spencen mukaan Lolalla alkoi näkyä pientä pullistumaa sukuelintensä alueella, jota lääkärit pitivät aluksi harmittomana liikakasvuna. Kuukausien kuluessa Lolalle kuitenkin kasvoi uutisen mukaan ihka aito penis.

– Tällaista ei ole kyllä koskaan itselleni tullut vastaan, mutta staffeilla on aikaisemmin todettu hermafroditismia esimerkiksi Australiassa. Uutinen on siis luultavasti melko totuudenmukainen, vastaa Helsingin yliopiston kotieläinten lisääntymistieteen professori Magnus Andersson.

Hermafrodiitti on nimitys molempia sukusoluja tuottavalle eläimelle. Monissa eliöryhmissä hermafroditismi on jopa vallitseva lisääntymisjärjestelmä, mutta koirilla se on hyvin harvinaista.

– Australian tapauksessa koiralla oli ovotestikset eli sekä kives- että munasarjakudosta. Koiran klitoris muistutti penistä, ja siinä oli jopa penisluu, Andersson selittää.

Spence kertoo, että riehakas Lola onkin ollut syntymästään asti ”aikamoinen poikatyttö”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    9. 9

      Poliisi esittää 23-vuotiasta vangittavaksi kolmesta murhasta epäiltynä – vangitsemis­oikeudenkäynti keskiviikkona

    10. 10

      Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. 6

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. Näytä lisää