Kyllikki

Lemmikit

Valikko

Lemmikit

Kuka ampuu kissoja Järvenpäässä? ”Eläinlääkäriasemalta otettiin yhteyttä”

Kissat
Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa, että kissoja on vahingoitettu ampumalla kahtena edellisenä lauantaina.
Riksosylikonstaapeli Terhi Sandholm kertoo, että tapaukset ovat sattuneet Järvenpäässä Isokydön ja Haarajoen alueella, eli kahdella puolella moottoritietä.

Poliisi korostaa tiedotteessaan, ettei mitään eläimiä kuitenkaan saa vahingoittaa tai lopettaa ampumalla muutoin kuin tarkasti säänneltynä esimerkiksi metsästyslain mukaisissa paikoissa ja aikoina.

Järjestyslain mukaan kissan tulee olla taajamassa omistajansa tai haltijansa suoran valvonnan alla, vaikkei sitä tarvitsekaan lain mukaan pitää kytkettynä.

– Rikosilmoituksia ei ole tehty, eli emme tutki tapausta eikä epäiltyjä ole. Eläinlääkäriasemalta otettiin yhteyttä, että lyhyen ajan sisällä hoidettavana on ollut kaksi kissaa, joilla on ollut hyvin samankaltaiset vammat, Sandholm kertoo.

Maksimirangaistus kaksi vuotta vankeutta

Lainvastaisesti eläimen lopettamalla tai sitä vahingoittamalla voi syyllistyä muun muassa eläinsuojelurikokseen, josta maksimirangaistus on jopa kaksi vuotta vankeutta.

Poliisi ohjeistaa, että hyvä tapa on ensin käydä keskustelemassa vapaana pihalla kuljeskelevasta kissasta kissan omistajan kanssa.

Hankalissa tapauksissa kissan voi myös loukuttaa, mutta loukku tulee tarkastaa useita kertoja päivässä ja loukkuun joutunut kissa tulee viedä löytöeläimille tarkoitettuun paikkaan. Loukku ei saa olla vaarallinen eläimelle ja sellaisen asettamiseen tulee olla maan omistajan lupa.

Hankalaa tapausta on kuitenkin rikosylikonstaapelin mukaan vaikeaa määritellä, koska osa ei pahastu lainkaan, jos naapurin kissa tassuttelee pihalla.

– Sanoisin ehkä, että siinä vaiheessa kun puhe ei enää auta, mutta kokee, että pihalla liikkuvasta kissasta on haittaa, Sandholm arvioi.

Juttua on korjattu 10.9. kello 9.25 järjestyslakia sivuavan kohdan osalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

    4. 4

      Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    8. 8

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    9. 9

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    10. 10

      Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

    4. 4

      Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. Näytä lisää