Tatu, Daniel, Taneli

Lemmikit

Valikko

Lemmikit

Islanninhevosen ja villasikojen pitkä ystävyys uhan alla Espoossa – ”Ei voi pitää räjähdysten keskellä”

Villasikojen ja hevosvanhuksen ystävyys voi päättyä, mikäli tallin lähelle suunniteltu louhoshanke toteutuu.
Pitkän hiekkatien päässä Espoon Kauklahdessa sijaitsevalta Fagerängin tilalta löytyy oivallinen esimerkki lajien välisestä ystävyydestä.

Kolmisen vuotta sitten 35-vuotiaan islanninhevostamma Friggin miniponikaveri myytiin ja se kaipasi uusia ystäviä. Hieman yllättäen hevosvanhus sai sellaiset unkarilaisista villasioista, Almasta ja Irmelistä.

Ylläolevalla videolla toimittaja Miikka Hujanen haastattelee Fagerängin tilan omistajaa Maria Mäkistä ja Alma-possua.

Tilan omistaja, Maria Mäkinen kertoo, että alun perin villasiat otettiin tilalle porsaista saatavan pekonin toivossa, mutta hevonen otti ne omiksi ”vauvoikseen”.

Epäluuloisen alun jälkeen niistä tuli erottamattomia ja toistensa lähes ympärivuorokautisia seuralaisia.

– Ne käyskentelevät yhdessä vapaina pihalla ja tekevät tutkimusretkiä lähimaastoon. Possut kaivavat kaikki ojat auki ja minä joudun niitä sitten paikkaamaan, Mäkinen naurahtaa.

Alma ja Irmeli eivät tule toimeen toistensa kanssa, mutta toisen ollessa päiväunilla, seikkailee toinen yhteisen hevosystävän kanssa.

Hurjasta ulkonäöstään huolimatta 300-kiloiset villasiat ovat kuitenkin hyvin leppoisia eläimiä ja sopivat mainiosti hevosvanhuksen seuralaisiksi.

Tutkimusretket maastoon voivat kuitenkin loppua jo varsin pian niin ystävyksiltä kuin tilan muiltakin hevosilta ja tilalla vierailevilta ratsastajilta. Voi olla, että eläinystävät elävät yhtä viimeisistä yhteisistä kesistään.

Vain 200–300 metrin päähän Fagerängin tilasta on suunnitteilla laaja kalliolouhosalue sekä maa-ainesten loppusijoituspaikka. 73 hehtaarin alue sijoittuu Espoonkartanon maille, noin 800 metrin päähän Kirkkonummen rajasta.

– Louhos on liian lähellä. Ei hevosia voi oikein pitää louhosten ja räjähdysten keskellä. Se on ikävää, koska me olemme olleet täällä lähes 30 vuotta. Tuntuu epäreilulta, että toisen elinkeino niin vain laitetaan loppumaan, Mäkinen sanoo.

Alueen asukkaat ovat keränneet louhosta vastaan adressia, jonka on tähän mennessä allekirjoittanut 2 383 ihmistä.

Asukkaiden mukaan luonnon idylli ja rauha olisivat louhoksen myötä mennyttä.

Hanke on ollut vireillä jo parisen vuotta. Sitä ajavan Esbogård Ab:n hallituksen puheenjohtaja Rolf Saxberg kertoo Ilta-Sanomille jättäneensä lupahakemuksen Espoon kaupungille kolmisen viikkoa sitten.

– Siinä haetaan lupaa kiviaineksen murskaamiseen ja puhtaiden ylijäämämassojen läjitykseen. Sehän on yhteiskunnan kehitys joka tätä tavaraa vaatii, hän sanoo.

Saxbergin mukaan käynnissä olevista metrotunnelihankkeista kiviaineista saadaan reilusti, mutta pääkaupunkiseudun kehityksen myötä kulutus ja kysyntä on valtava.

– Se on vuosittain 4–5 miljoonaa tonnia. Urbanisointi vaatii tämän tyyppistä tavaraa ja louhos on alueella, jossa tätä on harjoitettu jo monta kymmentä vuotta, Saxberg toteaa ja viittaa Ämmässuon jätteenkäsittelyalueeseen ja Kulmakorven maa-aineksen vastaanottopaikkaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    7. 7

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      X Factorin kenties vihatuimman kilpailijan Honey G:n esiintyminen sai X Factor -yleisön buuaamaan

    10. 10

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää