Visa

Lemmikit

Valikko

Lemmikit

Suomessa hylätään 20 000 kissaa vuodessa – ”Moni ajattelee, että uuden saa ilmaiseksi”

Suomessa hylätään 20 000 kissaa vuodessa, Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto tiedottaa.
Osa hylätyistä kissoista päätyy löytöeläinten talteenottopaikkoihin, osa kuolee luontoon ja osa lopetetaan ei-toivottuina.

– Kissojen hylkääminen edelleen iso, jopa kasvava ongelma Suomessa, Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto kertoo tiedotteessaan.

Liiton mukaan pakollinen tunnistusmerkintä ja omistajatietojen rekisteröinti voisivat parantaa kissojen asemaa. Tunnistusmerkintä vähentäisi merkitsemättömien pentujen myyntiä ja viestisi siitä, että kissakin on arvokas lemmikkieläin, liiton toiminnanjohtaja Maria Lindqvist sanoo.

– Kissa kärsii vähäarvoisen lemmikin maineesta. Moni ei ole valmis maksamaan kissasta mitään ja laiminlyö sen terveyden ja hoidon. Kissojen annetaan lisääntyä vapaasti ja pennuista hankkiudutaan eroon julminkin keinoin. Kun kissaan kyllästytään, se saatetaan hylätä.

Kadonnutta kissaa ei useinkaan etsitä löytöeläinten talteenottopaikasta, sillä eläimen omistajalta peritään hoitopäiviltä koituneet kulut. Liiton mukaan vain joka kymmenes löytökissa pääsee takaisin omaan kotiinsa.

– Kissa jätetään helposti oman onnensa nojaan, koska moni ajattelee, että uuden saa ilmaiseksi. Kun kissalla ei ole rahallista arvoa, ei omistaja välttämättä ole valmis maksamaan myöskään kissan hoidosta. Vapaana liikkuvaan kissaan ei välttämättä kiinnitetä huomiota etenkään taajaman ulkopuolella, mutta kissa ei pärjää Suomen luonnossa. Etenkin talvipakkanen aiheuttaa paleltumia ja koituu monen kissan kuolemaksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  3. 3

    Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

  4. 4

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  5. 5

    Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

  6. 6

    Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

  7. 7

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  8. 8

    Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  3. 3

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  9. 9

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  10. 10

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  3. 3

    Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

  4. 4

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  5. 5

    Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

  6. Näytä lisää