Tuija, Tuire, Vanessa

Lemmikit

Valikko

Lemmikit

Nakumarsut tuovat lohtua 23-vuotiaan Emman elämään

Emma Hietanen haaveilee eläintenhoitajan ammatista. 23-vuotias nainen sairastaa vakavaa masennusta eikä ole voinut opiskella sen takia.
Emma Hietanen saa apua lemmikeistään.

– Mielestäni masennuksesta ei puhuta tarpeeksi eikä siitä, miten esimerkiksi eläimet voivat auttaa toipumaan. Minulle marsut tuovat iloa ja rytmiä päiviin, Hietanen kertoo.

Karvattomia marsuja kasvattava Hietanen ei voinut lapsena pitää minkäänlaisia lemmikkejä allergiansa takia.

– Aikuisiällä allergiani katosivat ja hankin ensimmäiset marsuni 19-vuotiaana, mutta ne kuolivat vakaviin sairauksiin jo nuorena. Harrastus lähti uudestaan alkuun viime kesänä ja nyt loppua ei näy.

Hän muistuttaa, että myös karvattomat marsut allergisoivat ja hilseilevät.

Suomessa on sadasta kahteensataan karvatonta marsua.

– Karvattomat eläimet ovat aina kiehtoneet minua. 16-vuotiaana minulla oli nakurottia. Marsuilla on aivan hurmaavat luonteet, söpöt ääntelyt ja ovathan ne aivan älyttömän söpöjä, Hietanen kuvailee.

Hänellä on itsellään kaksi karvallista marsua, kuusi skinnyrotuista eli pääosin kaljuja sekä yksi baldwinrotuinen täysin kalju marsu.

– Ne ovat vilkkaita, sosiaalisia, ja omat marsuni jopa antavat pusuja, Hietanen iloitsee.

Marsut tuovat sairaseläkkeellä olevan Hietasen elämään rytmiä, koska hän käy marsunäyttelyissä ja tapaa muita harrastavia.

– Ne tuovat paljon iloa päiviini. Ulkoilutan marsuja sään salliessa ulkona aitauksissa kesäisin. Käyn myös silloin tällöin eläinkaupoissa esittelemässä rotua nakumarsu-päivissä.

Tykkää Ilta-Sanomista Facebookissa täältä!

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  5. 5

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  6. 6

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  7. 7

    Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

  8. 8

    JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

  9. 9

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  10. 10

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  2. 2

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  5. 5

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  8. 8

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  5. 5

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  6. Näytä lisää