Heli, Heljä, Helinä

Lemmikit

Valikko

Lemmikit

Anneli ja Keijo kadottivat rakkaan lemmikkinsä kesäreissulla – Karavaanarikissa Miinan karkumatka päättyi onnellisesti

3-vuotias Miina-kissa löytyi usean kuukauden karkumatkan päätteeksi, kiitos sosiaalisen median ja avuliaiden ihmisten.
– Kaksi tuntia on itkettänyt ihan yhtenään, eikä töistä meinaa tulla mitään, loviisalainen Katja Kouvo kuvailee tuntemuksiaan.

Tänä aamuna Kouvo kuuli iloisen uutisen: hänen 69- ja 70-vuotiaiden vanhempiensa Annelin ja Keijon rakas Miina-kissa löytyi usean kuukauden karkumatkan jälkeen.

Anneli ja Keijo ovat innokkaita karavaanareita, ja 3-vuotias Miina on matkustanut asuntoauton mukana jo pienestä kissanpennusta asti.

Se on vieraillut muun muassa Ruotsissa, Norjassa ja tietysti Suomen Lapissa useammankin kerran.

Tänä kesänä matka suuntautui Kolariin, jonne Miina myös jäi.

– Nyt se jostain syystä päätti loikata ikkunasta ja katsella Lapin maisemia vähän pidemmän aikaa, Kouvo kertoo.

Kouvon mukaan hänen äitinsä sairaus rajoittaa matkustamista niin, ettei tämä voi olla tien päällä kovin pitkään yhtä soittoa.

Tästä syystä Kouvo itse kävi etsimässä kissaa muutamaan otteeseen, mutta Miinaa ei näkynyt eikä kuulunut. Lisäksi Kouvo levitti kissan katoamisilmoitusta ainakin viiteentoista Facebook-ryhmään ja jakoi tulosteita ympäri Kolaria.

Rahaa etsintään kului huomattavan paljon. Satoja ilmoituksia jakoivat myös Jouttensuvannon loma-alueen omistajat Tiina ja Mika.

– Jossain vaiheessa toivo oli jo mennyttä. Rahaa paloi paljon, mutta kissa on rahaa tärkeämpi. Se on vanhempieni rakas lemmikki ja oman Hulda-kissani sisko, Kouvo linjaa.

Tällä viikolla Miisan ihmisystävien onni kääntyi.

Pellossa sijaitsevan Angelikan yrttitilan emäntä Anne Anttila oli huomannut ilmoituksen jo kesällä ja kiinnittänyt huomiota pihalla käyskenteleviin kissoihin.

Pihalla käyskentelevissä kissoissa ei sinänsä ole mitään epätavallista, sillä Anttilan mukaan maalla niitä seikkailee talojen pihapiireissä jatkuvasti.

Yhden kissan piirteen olivat kuitenkin jääneet Anttilan mieleen: oli varma, että on nähnyt Miisan aiemmin vilaukselta, mutta ei päässyt katsomaan tarkasti.

– Muistan, kun näin kesällä kadonneen kissan kuvan ja panin mieleen sen erikoiset kasvot. oikea puoli valkoista, vasen vaaleanruskeaa, Anttila sanoo.

Eilen hän huomasi, että talon koirat Nelli ja Okku ajavat kissaa takaa ja kohti pihapuuta. Hän komensi koiransa pois ja katsoi puuhun ajettua kattia taskulampun valossa.

Se todella näytti tutulta.

Aikansa asiaa pyörittyään hän soitti Facebookista innostuneelle Sonja-tädilleen.

– Pyysin, että etsihän kuva siitä kadonneesta kissasta, ja Miinahan se oli.

Pian Anttila vaihtoi jo sähköposteja Kouvon kanssa, ja Rovaniemeltä lähtikin liikkeelle kaksi toisilleen ennalta tuntematonta kissanpelastajaa mukanaan loukku.

– Soittelin kaikki naapurit läpi ja selvitin, mikä kissan elinpiiri on. Appi ja anoppikin tiesivät kertoa, että kirjava kissa kulkee usein pihalla.

Rovaniemeläisten tuoma loukku asetettiin oikeaan paikkaan ja syötiksi laitettiin kissanruokaa. Koko komeus viimeisteltiin vielä heinillä ja kissan nenään tuoksuvalla tonnikalalla.

Tänä aamuna kauan odotettu karkulainen makoili loukussa.

– Siellähän se Miina oli. Kauhean kiltti ja ystävällinen kissa, Anttila iloitsee.

Anttila otti välittömästi karkulaista kuvan ja lähetti sen Kouvolle. Suuri riemu repesi.

– Kun näin valokuvan, niin ei siinä osannut olla mitenkään. Kyyneleet vain valuivat. Äiti ja isä starttasivat samalla hetkellä matkailuautonsa, joka tietenkin oli jo valmiiksi pakattuna, Kouvo sanoo.

– Miina on niin rauhallinen ja oikea sylikissa. Se on sopeutunut asuntoautoon hienosti ja on aina kaikkien leiriläisten lemmikki. Yksi vanha pappa soitti tänään ja itki hirveästi kun kissa on löytynyt, hän jatkaa.

Nyt kissa odottaa karavaanarivanhempiaan Angelikan yrttitilalla ja tuntuu nauttivan olostaan. Anttilan mukaan se kehräilee ja antaa mielellään silittää itseään.

Useamman kuukauden tutustuminen pohjoiseen oli kissalle selvästi tarpeeksi. Kunhan Anneli ja Keijo saapuvat huomenna Pelloon, pääsee Miina kotiin ja tutun asuntoauton kyytiin.

Katja Kouvo tahtoo kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet Miinan löytämisessä, erityisesti Eläintenpelastusrinki koko Suomi -ryhmää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    8. 8

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    9. 9

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    10. 10

      Kiira Korpi flirttaili lantiotaan keinuttaneelle Mustalle Barbaarille: ”Nyt tuli kuuma viimeistään mullekin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    6. Näytä lisää