Jutta

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Suomalaistähti innostui brassisentteristä: En saanut hänestä otetta

Brasilian lentopallomaajoukkueen peräti 209-senttinen sentteri Lucas teki suuren vaikutuksen Matti Oivaseen Suomen kohdatessa Brasilian kahdessa vierasmatsissa.

- Toisessa pelissä tuli välillä vähän epätoivoinen olo, kun en saanut hänestä minkäänlaista otetta. Vaikka hyppäsin täysillä, hän veteli torjunnan päältä, Oivanen kuvaili.

Sen sijaan ensimmäisessa kohtaamisessa suomalaisen peli kulki mainiosti. Oivanen napsi 11 pistettä ja pääsi tuulettamaan kahden erävoiton takaamaa pistettä.

Suomi ryösti Brasilialta kaksi erää ensimmäisen kerran kautta aikojen. Yhdeksän edellistä maailmanliigan kamppailua päättyi 0-3- tai 1-3-tappioon.

- Muista peleistä ei ole jäänyt älyttömästi mieleen. Välillä meitä on viety pahasti, välillä olemme pysyneet jotenkin kyydissä, Oivanen kuvaili.

Oivanen ja toinen keskitorjuja Konstantin Shumov ovat pelanneet ainoina suomalaisina kaikki 42 maailmanliigan ottelua vuosina 2006-09.

- Olen säästynyt isoilta vammoilta. Joskus on ollut jokin paikka paketissa, mutta se ei ole estänyt pelaamista, hän selitti.

Oivanen aloitti ammattilaisuransa viime kaudella ranskalaisessa Beauvaisissa. Vuosi oli pettymys kaikin puolin.

- Vaikka pelasimme Mestarien liigaa, satsaukset olivat olemattomia. En usko, että kehityin ollenkaan huonon valmennuksen takia. Ongelmia oli myös johdossa. Odottelen vieläkin loppuja rahoja, Oivanen paljasti.

Niinpä Oivanen aikoo valita tulevan seuransa todella tarkasti. Ottajia löytyy varmasti, kun keskitorjujamarkkinat avautuvat toden teolla. Ensin seulotaan hakkurit ja laitamiehet.

- Italia ja Puola kiinnostavat eniten, hän pohjusti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  2. 2

    Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

  3. 3

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  4. 4

    Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. 6

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  7. 7

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  8. 8

    Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

  9. 9

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  10. 10

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  6. 6

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  7. 7

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  8. 8

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  9. 9

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  10. 10

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  2. 2

    Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

  3. 3

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  4. 4

    Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. Näytä lisää