Selma

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Henri Tuomi tekee lentopallohistoriaa Latviassa

Viime kesänä lentopallomaajoukkueen riveissäkin nähty keskitorjuja Henri Tuomi tekee suomalaista lentopallohistoriaa. Tuomesta tulee lauantaina ensimmäinen suomalainen, joka on pelannut latvialaisessa joukkueessa.

Tuomen uusi seura on Cesu Alus. Seuran kotipaikka on Pohjois-Latviassa sijaitseva Cesis, mutta joukkue asuu ja harjoittelee pääkaupunki Riikassa.

Tuomi on pelannut kauden alun Saksan Bundesliigassa Eltmannin joukkueessa. Siellä rahaongelmat muodostuivat kuitenkin sen suuruisiksi, että Tuomi etsi agenttinsa Nisse Huttusen kanssa uuden työpaikan itselleen.

- Touhu lopahti Saksassa isojen palkkaongelmien myötä harjoitteluinnon lopahdettua ja pelien mentyä sen jälkeen miten sattuu, Tuomi kertoo lentopalloliiton tiedotteessa.

Latviasta otettiin yhteyttä ja Tuomen vapaaksi tuleminen oli seuralle yksi iso palanen suureen palapeliin.

- Seura on saanut sponsorilta paljon lisärahoitusta ja he hankkivat saman tien viisi uutta ulkomaalaispelaajaa sekä yhden latvialaisen. Kahdessa viikossa seura on muuttanut toimintansa puoliammattilaisesta ammattimaiseksi ja into on kova. Hyvältä näyttää, perheineen Riikan kauniiseen vanhaan kaupunkiin asettunut 26-vuotias Tuomi kertoo.

Ensimmäisen kerran Tuomi on uuden joukkueensa asussa jo lauantaina, kun liettualainen Flamingo Volley Vilnasta saapuu Schenker-liigan peliin Cesis Sport Complexiin. Heti sunnuntaina on jo seuraavan ottelun aika Riikassa Armijasia vastaan.

- Suurin tavoite on haastaa maan ykkösjoukkue Lase-R. Henkilökohtaisesti haluan kaudelle positiivisen lopetuksen: hyviä harjoituksia alle, pelejä ja sen jälkeen taistelemaan maajoukkuepaikasta, Tuomi toteaa innoissaan.

Schenker-liigassa pelaa kaikkiaan 13 joukkuetta: kuusi Virosta, kuusi Latviasta ja yksi Liettuasta. Cesu Alus on sarjassa yhdeksännellä tilalla voitettuaan tähän mennessä neljä peliä ja hävittyään yksitoista.

Schenker-liigan runkosarjaa on jäljellä viisi-seitsemän ottelua joukkueesta riippuen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  2. 2

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  3. 3

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  4. 4

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  5. 5

    Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jättää Linnan juhlat väliin: viikon sairaslomalla

  6. 6

    IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

  7. 7

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  8. 8

    X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

  9. 9

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  10. 10

    Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  9. 9

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  2. 2

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  3. 3

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  4. 4

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  5. 5

    Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jättää Linnan juhlat väliin: viikon sairaslomalla

  6. Näytä lisää