Meri, Vellamo

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Heikkiselle jo kolmas Puolan mestaruus

Suomen lentopallomaajoukkueen keskitorjuja Janne Heikkinen juhlii kolmatta peräkkäistä Puolan mestaruutta. 33-vuotiaan Heikkisen edustama Belchatow löi kolmannessa loppuottelussa Rzeszowin erin 3-1 ja vei kultamitalit suoraan voitoin 3-0.

- Tottakai fiilikset ovat katossa, kun kausi päättyy mestaruusjuhliin. Silti itselle jäi hiukkasen kitkerä maku, koska en pystynyt auttamaan joukkuetta niin paljon kuin olisin halunnut, Heikkinen tuumi.

Heikkisen kautta häiritsi polvivamma. Polvi leikattiin syksyllä, mutta hän ei ole vieläkään pelikunnossa.

- Vihdoin polvi tuntuu paljon paremmalta kuin vielä muutama viikko sitten. Usko on ollut koetuksella jo useaan otteeseen, mutta nyt näkyy valoa tunnelin päässä, Heikkinen sanoi.

Mestaruusjuhlien jälkeen Heikkinen palaa Suomeen käy lääkärin luona ja jatkaa jalan kuntoutusta Kuortaneen maajoukkueleirillä.

- Minulla on vakaa aikomus pukea maajoukkuepaita päälle kesän aikana, mutta kaikki tapahtuu nyt polven ehdoilla. Turha miettiä liikaa tulevaa ennen kuin jalka saadaan kuntoon.

Ensi kaudesta Heikkinen ei vielä tiedä.

- Ei ole mitään tietoa, missä pelaan. Ilman muuta haluan jatkaa uraani, jos vaan jalka kestää. Oivanenkin potee Hopeajoukkue Rzeszowissa pelaa maajoukkuehakkuri Mikko Oivanen. Oivasen selkä reistaa.

- En ole pystynyt harjoittelemaan ollenkaan kolmeen viikkoon. Pitää käydä ensi viikolla kuvissa varmistamassa, ettei mitään ole rikki, Oivanen selvitti.

Oivanen palaa alkuviikosta Suomeen. Hänenkin on tarkoitus liittyä maajoukkueen leirivahvuuteen.

- Ensin pitää selvittää, pystynkö treenaamaan täysipainoisesti. Sääli, ellen pääse heti mukaan.

Toinen tila Puolan liigassa toi Rzeszowille ensi kaudeksi paikan Mestarien liigaan.

Joukkueessa jatkava Oivanen pääsee Euroopan arvostetuimpaan seurakilpailuun ensimmäisen kerran urallaan.

- Se on varmasti upea kokemus. Seurajohto on luvannut panostaa ensi kauteen entistä enemmän. Tänne aiotaan hankkia lisää kovia pelimiehiä, Oivanen tiesi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. 6

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  7. 7

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  8. 8

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  9. 9

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  10. 10

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. Näytä lisää