Kyllikki

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

VaLePa nousi lentopalloliigan kärkeen

Vammalan Lentopallo pelasi torstaina kauden neljännen kotiottelunsa miesten lentopalloliigassa ja otti neljännen voittonsa kaadettuaan Tampereen Isku-Volleyn 3-0 (27-25, 25-23, 25-19).

Ottelun parhaana pelaajana palkittiin VaLePan yleispelaaja Timo Haavisto. Hän teki kauden parhaan saldonsa 13 pistettä. Meksikolainen hakkuri Jose Luis Martell ja yleispelaaja Ville Heiskanen tekivät 12 pistettä.

- Oma syöttö kulki hyvin. Saimme viisi ässää ja 18 vaikeaksi merkittyä syöttöä. Myös torjunta ja puolustus onnistuivat ajoittain todella hyvin, sanoi VaLePan valmentaja Teemu Ryyppä.

Vasta kolmannen liigaottelunsa ja ensimmäisen vieraissa pelanneen Isku-Volleyn tehokkain oli 16 pistettä tehnyt yleispelaaja Tuomas Tihinen, mutta muut laitapelaajat Jussi Savio ja Ossi Vesanen jäivät kauas normaalitasostaan.

Isku-Volley matkustaa varhain perjantaiaamuna Espanjaan, missä se kohtaa lauantaina Haastajien cupin toisen kierroksen ensimmäisessä ottelussa Granadan.

- Olisi selittelyä sanoa, että ajatukset olivat muualla. Tämä oli hyvä kenraali siihen otteluun, kaksi erää pelasimme ihan hyvin, sanoi Isku-Volleyn valmentaja Pasi Palonen.

VaLePa nousi voitolla liigakärkeen, tosin Pielaveden Sampo on vain kahden pisteen päässä kaksi ottelua vähemmän pelanneena ja ainoana tappiottomana joukkueena.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

  2. 2

    F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  6. 6

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  7. 7

    Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

  8. 8

    Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

  9. 9

    Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

  10. 10

    Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. 6

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  7. 7

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  8. 8

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  9. 9

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  10. 10

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

  2. 2

    F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  6. Näytä lisää