Selma

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Hollanti pisti Venäjän todella ahtaalle

Venäjä joutui tekemään lentopallon EM-kisoissa työtä täydet viisi erää ennen kuin voitto Hollannista heltisi. Venäjä vei B-lohkon kohtaamisen 3-2 (25-23, 25-22, 21-25, 23-25, 15-10).

Hollanti osoitti, ettei Suomi hävinnyt torstain avausottelussaan huonolle joukkueelle. Vuoden 1996 olympiavoittonsa ja seuraavan vuoden Euroopan mestaruuden jälkeen alamäessä ollut Hollanti tekee taas paluuta huipulle.

Hollannin päävalmentaja Peter Blange ammensi kahden tappioerän jälkeen kentälle uutta voimaa vaihtopenkiltä. Muutokset piristivät Hollantia, jonka vaihtopelaajista varsinkin 17 pistettä kerännyt Niels Klapwijk oli iskuineen Venäjälle vaikea pideltävä.

Venäjän italialaisvalmentaja Daniele Bagnoli peluutti joukkuettaan hivenen varamiehisenä. Esimerkiksi lujaiskuinen Semjon Poltavski kulutti vaihtopenkkiä.

Viidennessä erässä Venäjästä erottui ottelun korkeimpaan pistemäärään (23) yltänyt Maksim Mihailov. Hollannin pisterohmu oli 19 merkinnällä Robert Horstink.

Kolmesta ottelustaan kaksi voittanut Hollanti odottelee jo jatkolohkon pelejä. Venäjä päättää B-alkulohkon sunnuntaina Suomea vastaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  2. 2

    Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  5. 5

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  6. 6

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  7. 7

    Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

  8. 8

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  9. 9

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  10. 10

    Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  2. 2

    Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  5. 5

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  6. Näytä lisää