Torsti

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Castellanilla ainakin yksi motivointikonsti lentopallomiehistölleen

Suomi kukisti lentopallossa Portugalin, vaikka alku näytti hyvin nihkeältä.
Suomen lentopallomaajoukkue pelasi torstaisessa Maailmanliigan Portugali-kohtaamisessa kaksi ensimmäistä erää niin vaisusti, että saattoi uskoa pitkäksi venyneen kotimatkan Argentiinan-vieraspeleistä heijastuneen kentälle.

Argentiinan kerran kukistanut Suomi joutui Etelä-Amerikassa 21,5 tunnin ja 1 400 kilometrin odottamattomalle bussimatkalle, kun aiotut lennot peruttiin chileläisestä tulivuoresta aiemmin kesällä purkautuneen tuhkapilven pelossa.

- Ei matka enää painanut. Joukkue on fyysisesti hyvässä tikissä. Päästä se oli kiinni, Mikko Oivanen selitti alkukankeutta.

Yleensäkin Suomi on aloittanut tämän kesän maailmanliigapelit kangerrellen.

- Siihen on saatava muutos, passari-kapteeni Mikko Esko ennakoi perjantain kohtaamista.

Portugalille lisäpisteet eivät ole pahitteeksi, sillä joukkue ei voi vielä olla varma ensi kauden liigapaikastaan. Pahimmassa tapauksessa tie vie karsintoihin, kun Kansainvälinen lentopallo FIVB päätti alkuviikosta, että B-lohkossa viimeisenä oleva Japani säilyttää kevään luonnonmullistusten jälkeen inhimillisistä syistä liigapaikkansa.

Päävalmentaja Daniel Castellani voi motivoida suojattejaan ainakin sillä, että Suomelta puuttuu tämän kauden maailmanliigassa suora 3-0-voitto.

- Kolmea pistettä lähdetään hakemaan, pelihuumorinsa löytänyt Shumov lupasi.

Suomelta puuttuu vakiokuusikosta perjantaina Olli Kunnari, joka jätti kentän viidennen erän alussa. Kunnarin vatsalihas on vihoitellut, eikä riskejä oteta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    2. 2

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    6. 6

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    7. 7

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    8. 8

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Isä jätti työnsä vaimonsa ja lastensa vuoksi: ”En voisi olla onnellisempi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    2. 2

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    6. Näytä lisää