Matti, Matias

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Suomen konkari neljänsissä arvokisoissa

Lentopallomaajoukkueen nestori Tuomas Sammelvuo ehti jättää edustustehtävät jo kertaalleen, mutta veri veti takaisin jo reilun vuoden tauon jälkeen.

Sammelvuo, 35, luuli riisuvansa Suomi-paidan viimeisen kerran syksyn 2009 murheellisessa EM-turnauksessa. Istanbulissa kaatui vain Viro.

- Silloin tuntui ihan selvältä, että maajoukkueura loppuu siihen. Näköjään mistään ei voi olla varma, hän virnuili.

Neljänteen EM-turnaukseensa osallistuva Sammelvuo koki karvaan pettymyksen myös ensimmäisellä yrittämällä. Kaikki pelinsä hävinnyt Suomi jäi muiden jalkoihin Eindhovenissa.

- Turnaus meni ihan penkin alle olemattoman valmistautumisen takia. Emme voineet leireillä, kun liitolta loppuivat rahat.

Vastapainoksi tuli syksyn 2007 EM-huuma. Suomi eteni Moskovassa sensaatiomaisesti välieriin ja pääsi kahden pallon päähän finaalipaikasta.

Parhaimmillaan Suomella oli katkaisuerässä jo kuuden pisteen (13-7) johto Espanjaa vastaan.

- Mahtava turnaus, mutta olisimme voineet hoitaa sen yhden pelin paremmin.

Tappio oli urani karvain Tampereen MM-karsinnan (2009) Saksa-häviön ohella.

Suomi maksoi kalliit oppirahat kaksi vuotta sitten upean maailmanliigan jälkeen.

- MM-paikan menetys oli meille järkyttävä pettymys. Sen jälkeen homma oli yhtä tervanjuontia. Ei tuntunut hyvältä missään vaiheessa, Sammelvuo kuvaili.

Tuska oli helppo aistia katsomoon asti.

- Kun homma luistaa, silloin kaikki sujuu automaattisesti. Turkissa peli oli hirveän väkinäistä. Jokaisen pisteen eteen piti tehdä kauhea työ.

Nyt monet ennusmerkit lupaavat hyvää. Suomalaiset ovat täynnä virtaa ja näyttöhaluja.

- Meillä on kova luottamus valmentajaan (Daniel Castellani). Luulisi, että hän on osannut kaivaa huippuvireen esiin oikeaan aikaan, Sammelvuo heitti.

Niin - kaksi vuotta sitten Castellani johti Puolan Euroopan mestariksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

    6. 6

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    7. 7

      Puolalaisliiga rysäytti varastetun Mazdan korukaupan ovesta sisään – saaliin arvo lähes 900 000 euroa

    8. 8

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    9. 9

      Janne Ahoselta loistosuoritus mäkihypyn karsinnassa – kaikki suomalaiset jatkoon!

    10. 10

      Brittilehti ylistää Saara Aallon olevan X Factor -kiertueen tähti – povaa uran lähtevän lentoon: ”Saara varasti show’n!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    7. 7

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

    6. Näytä lisää