Jutta

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Lentisfinaalissa dramaattinen hetki - pelaajalla rintakipuja

Lentopalloliigan finaalit alkoivat Salossa, kun Hurrikaani isännöi VaLePaa. Vieraiden riveissä koettiin dramaattisia hetkiä toisessa erässä.
VaLePan hakkurina aloitti Joni Mikkonen, mutta hän pyysi itse vaihtoa toisessa erässä tilanteessa 17-14.

- Joni kertoi, että rinnassa on vähän kipuja. Hän kävi hallin ulkopuolella ambulanssissa tutkimuksissa, mutta onneksi mitään vakavampaa ei löytynyt, kertoi kakkosvalmentaja Harri Lehtimäki.

VaLePan päävalmentaja Ugis Krastins oli hämmästynyt Mikkosen tilanteesta.

- Hän harjoitteli normaalisti viikolla, eikä mitään ongelmaa ollut, Krastins sanoi.

Mikkonen ehti tehdä kuusi pistettä, hänen tilalleen tullut Arttu Lahdenperä sai kasaan 11 pistettä.

Hurrikaani-Loimaa voitti sunnuntaina historiansa ensimmäisen miesten lentopalloliigan loppuottelun, kun se kaatoi Vammalan Lentopallon Salossa pelatussa ottelussa 3-1 (25-21, 25-21, 15-25, 25-17).

Neljällä voitolla saavuttaa mestaruuden eli se on katkolla aikaisintaan viikon kuluttua sunnuntaina Salossa, kaksi seuraavaa ottelua pelataan Tampereella.

Aivars Petrusevics oli 16 pisteellä Hurrikaanin tehokkain, Jimmy Hernandezin saldo oli 15 pistettä. Olli Kunnari oli 15 pisteellä VaLePan paras.

Jo ennen ottelua selvisi, ettei Hurrikaanin ykköshakkuri Ismo Moilanen pysty pelaamaan akillesjännevamman takia. Hän tyytyi poimimaan palloja alkuverryttelyssä.

- Sovin valmentajan kanssa, etten vielä pelaa. Aamutreenissä pystyin jo pari kertaa hyppäämään, tiistaina yritetään uudelleen, Moilanen sanoi.

Hakkurin paikan sai Pavel Kruzajev, mutta hänet vaihdettiin kolmannessa erässä tilanteessa 5-10 Jani Niskakankaaseen, joka pelasi loppuun saakka. Kruzajev teki viisi ja Niskakangas kahdeksan pistettä.

- Muutama vuosi sitten pelasin nuorten maajoukkueessa hakkurina, ja olen kuluneen viikon paikalla treenannut. Pelasin siinä koko pelin viimeisessä välierässä Sampoa vastaan, Niskakangas sanoi.

Hurrikaanin valmentaja Ville Kakko lupasi Moilasen pelaavan vielä finaaleissa.

- Ismoa ei ole vielä haudattu, hän pelaa vielä. Pavel oli hänkin kohtalainen, mutta heikon syötön takia tein vaihdon. Jo ennen ottelua Jani oli harkinnassa aloittavaksi hakkuriksi, se oli ainoa ison pohdinnan paikka, Kakko sanoi.

Lentopallon Mestaruusliigan loppuottelut (4 voitolla mestariksi):
Hurrikaani-VaLePa 3-1 (25-21, 25-21, 15-25, 25-17)
Voitot: 1-0.
Yleisöä: 1 622.
Seuraavat ottelut: 17. 4. VaLePa-Hurrikaani, 20. 4. VaLePa-Hurrikaani, 22. 4. Hurrikaani-VaLePa.
Tarvittaessa: 24. 4. Hurrikaani-VaLePa, 26. 4. VaLePa-Hurrikaani, 28. 4. Hurrikaani-VaLePa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. 6

      Poliisilta lisätietoa Siilinjärven tapon yrityksestä: Mies pahoinpiteli naista ja yritti ajaa autolla päälle

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. Näytä lisää