Keijo

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Suomelle katkera tappio olympiakarsinnassa

Suomen lentopallomaajoukkueen olympiakarsintaturnaus Bulgariassa alkoi katkerasti.
Avausottelu Italiaa vastaan sisälsi suuria tunteita ja Suomelle tarjottiin viidennessä erässä ottelupalloa. Sitä Daniel Castellanin suojatit eivät onnistuneet käyttämään hyväksi ja Italia karkasi voittoon.

Italia voitti ottelun erin 3-2 (25-21, 16-25, 30-28, 16-25, 16-14).

- Niin lähell,ä mutta ehkä Italia osoitti kokemustaan lopussa. Pelillisesti ei ollut huippua, mutta pelasimme erittäin viisaasti. Syöttöön ja torjuntaan sekä puolustukseen olen tyytyväinen. Huominen (Saksa-ottelu) on edelleen tärkein ja tie on edelleen aivan auki meille, Castellani sanoi.

- Onnea Suomelle fiksusta pelistä. He olivat paljon meitä älykkäämpiä. Voitimme onnen ansiosta. Torjuntamme toimi, mikään muu ei, Italian valmentaja Mauro Berruto sanoi.

Italia on nyt voittanut Suomen 17 kertaa perättäin.
 
Täpärä loppuratkaisu

Suomi sai otteluun mainion alun ja johti ensimmäistä erää 6-3, mutta Italia nousi varman hyökkäyspelin myötä ohi ja vei avauserän 25-21.
Toisessa erässä Mikko Oivanen (6/+4) oli pitelemätön ja myös Suomen puolustuspeli oli erinomaista. Italia oli melko aseeton ja Suomi vei erän 25-16.

Italia hallitsi kolmannen erän alkua ja johti jo 18-10, kun Suomi aloitti komean nousun. Erän loppu oli hurjaa taistelua ja Suomellakin oli kaksi eräpalloa. Italia voitti kuitenkin tiukan taistelun 30-28.

Suomi jätti karvaan erätappion nopeasti taaksensa ja jyräsi neljännessä erässä 25-16-voittoon Mikko Eskon hyvien leijasyöttöjen siivittämänä.

Päätöserässä Suomi jatkoi siitä mihin jäi neljännessä ja rynni 8-4-johtoon. Italia nousi kuitenkin peliin mukaan. Suomella oli 14-13-tilanteessa ottelupallo, jota se ei kuitenkaan käyttänyt.

Italia sen sijaan hyödynsi ottelupallonsa, jonka torjui kenttään Alessandro Fei.

- Meillä oli peli käsissä ja olisi pitänyt hoitaa. Olimme vähän liian kiireisiä lopussa, kapteeni Tuomas Sammelvuo totesi.

B-lohkon toisessa ottelussa Saksa kaatoi Slovakian 3-0. Suomi kohtaa Saksan keskiviikkona, torstaina vastaan asettuu Slovakia.

Lohkon kaksi parasta etenee turnauksen välieriin. Ainoastaan sunnuntain finaalin voittaja kuittaa paikan Lontoon olympialaisiin.

Lohko B:
Suomi-Italia 2-3 (21-25, 25-16, 28-30, 25-16, 14-16)
Saksa-Slovakia 3-0 (25-19, 25-22, 25-20)
Lohkon kaksi parasta selviytyy välieriin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. 6

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. Näytä lisää