Anna, Anne, Anu

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Suomi romahti Brasilian käsittelyssä

Brasilian maailmanluokan esitys murskasi Suomen lentopallomaajoukkueen Puolan Katowicessa perjantaina.
Maailmanliigapelissä 16 kertaa torjunut Brasilia voitti 3-0 (25-13, 25-14, 25-14).

Brasilian torjunta vei Suomelta heti alusta alkaen hyökkäystehot. Vain Mikko Oivanen pystyi murtamaan ottelun aikana vastustajan torjunnan. Oivanen teki 14 pistettä, kun koko muun joukkueen pistesaalis oli 13. Toiseksi parhaat pistemiehet tekivät Suomelta vain kaksi pistettä.

Ottelun lopussa suomalaisten tuskaa lisäsi keskitorjuja Tommi Siirilän nilkan loukkaantuminen. Uransa avauspisteen maajoukkueessa tehnyt Siirilä joutui lähtemään pelin jälkeen sairaalaan tutkittavaksi.

- Brasilia luki peliä todella hyvin ja käytti meidän pelissä olleet ongelmat hyväkseen. Meillä ei ollut työkaluja tilanteen korjaamiseksi, Suomen päävalmentaja Daniel Castellani totesi.

- Pelasimme hyvin. Hieno voitto, mutta meillä on vielä pitkä matka Lontoon olympialaisten avauspeliin, Brasilian päävalmentaja Bernardinho kommentoi.

- Ei ole paljoa sanottavaa. Todella hieno ja aggressiivinen peli vastustajalta. Meidän on pakko pelata paremmin tulevissa peleissä. Tämä oli askel taaksepäin Kanadan pelien jälkeen, Suomen kapteeni Tuomas Sammelvuo myönsi.

Brasilialla kokemusta

Suomen avauskokoonpano oli odotettu: Eemi Tervaportti passarina, Mikko Oivanen hakkurina, Antti Siltala ja Matti Hietanen yleispelaajina, Jukka Lehtonen ja Matti Oivanen keskitorjujina sekä Pasi Hyvärinen liberona.

Brasilian avausseitsikko oli todella kokenut, keski-ikä lähes 32 vuotta.
Avauserän Brasilia torjui todella vahvasti. He ottivat erässä kymmenen torjuntapistettä Sidao oli neljällä torjunnallaan pahin este suomalaisille.
Toisessa erässä Brasilia karkasi hakkuri Wallacen parin todella kovan rajalyönnin johdolla ensimmäisen teknisen aikalisän jälkeen.

Kolmanteen erään päävalmentaja Castellani marssitti uusi miehiä: Siirilä, Sammelvuo ja Jari Tuominen pääsivät aloittamaan. Paikkansa aloituksessa säilyttivät Tervaportti, Mikko Oivanen ja Lehtonen.
Kolmannen erän suomalaishetkeksi voi kirjata Jouni Palokankaan debyytin maajoukkueessa ja maailmanliigassa.

Suomi kohtaa lauantaina viikonlopun isäntämaa Puolan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    2. 2

      Poliisi etsii: 15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä – ei palannut määränpäähänsä

    3. 3

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Donald Trump on esittänyt presidentti Sauli Niinistölle toiveen tapaamisesta

    7. 7

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    2. 2

      Poliisi etsii: 15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä – ei palannut määränpäähänsä

    3. 3

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää