Meri, Vellamo

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

VaLePa jatkaa kotona puhtaalla pelillä

Puolustava mestari Vammalan Lentopallo jatkoi kotivoittojensa sarjaa lentopallon miesten Mestaruusliigassa. Kauden kolmas kotipeli toi kolmannen kolmen pisteen voiton, kun Saimaa Volley kaatui 3-1.
VaLePan vieraat olivat voittaneet neljästä edellisestä vierasottelustaan kolme ja saaneet jokaisesta pisteitä. Nyt tahti muuttui.
Viime kaudella VaLePassa pelannut hakkuri Saimaa Volleyn Joni Mikkonen oli ottelun tehokkain 29 pisteellä.

- Ei paljon lohduta, kun ei pisteitä tullut. Eikä omakaan peli ihan kauden parasta ollut. Uusi halli oli tyylikäs, paljon isompi kuin aikaisempi sali Sylväällä, Mikkonen sanoi.

Sastamala sai tänä syksynä uuden liikuntahallin. Sen valmistumista odotellessa VaLePa antoi muille tasoitusta, kun se aloitti kauden seitsemällä peräkkäisellä vierasottelulla.

Lauantaina VaLePa oli vieraitaan tasaisempi ja tehokkaampi, vaikka antoi lepovuoron kahdelle avauksen pelaajalle. Olli Kunnari teki 25 ja Elviss Krastins 16 pistettä. Ansis Medenistä tuurannut Arttu Lahdenperä teki 11 pistettä.
 
Isku-Volley katkaisi tappioputkensa

Liigan jumboksi seitsemän ottelun tappioputkensa aikana pudonnut Tampereen Isku-Volley nouti Joensuusta kaksi pistettä kaatamalla paikallisen Riennon 3-2.

Isku-Volleyn edellinenkin voitto oli tullut juuri Riennosta, liigan avauskierroksella. Nyt vieraiden tehokkaimmat olivat 21 pisteen Tuomas Tihinen ja yllättäen 20 pistettä koonnut Tomi Mutka.

- Tomin rooli on olla hyvä vastaanottaja, nyt tuli plussana aika paljon pisteitäkin. Tihisen ajatukset olivat varmasti vähän muualla, mutta päätöserässä hän ratkaisi kahdella jäätävällä suorituksella, sanoi Isku-Volleyn valmentaja Kai Mattila.

Tihiselle syntyi viime maanantaina ensimmäinen lapsi, ja taukoa treeneistä kertyi viisi päivää.

Riennolla oli kaksi tehomiestä, Eriks Baiks teki 26 ja Sander Steinberg 25 pistettä, mutta sen jälkeen oli tyhjää. Isku-Volleyn passarilla Steven Kehoella oli enemmän hyökkäysvaihtoehtoja.

Sampo voitti Iisalmessa

Pielaveden Sampo voitti Iisalmessa yli 800 katsojan riemuksi Kokkolan Tiikerit 3-1 ja katkaisi Tiikereiden viiden ottelun voittoputken. Tiikerit jäi samalla ensimmäisen kerran vieraissa pisteittä.

Ottelu oli toinen kaikkiaan kolmesta Sammon tämän kauden muualla kuin Pielavedellä pelattavasta kotiottelusta. Sampo kävi jo Siilinjärvellä ja pelaa vielä Kiuruvedellä.

- Tunnelma oli hieno ja tapahtuma kaikin puolin onnistunut. Olen erityisen tyytyväinen syöttöön ja puolustukseen. Tommi Siirilän ja Tatu Säisän syöttövuoroilla saimme eniten pisteitä, sanoi Sammon valmentaja Jukka Tuovinen.

Andrei Ankudovitsh teki Sammolle 18 ja Luis Salgado 16 pistettä. Salgado korvasi jo avauserässä hakkurina aloittaneen Timo Leikkaan.

- Timo pelasi hyvin, mutta hain verkolle lisää pituutta Luisin myötä. Torjuntapisteitä ei juuri kertynyt, mutta voittoja tässä lasketaan, Tuovinen sanoi.

Loimulle tärkeä voitto kotona

Kahdeksantena juuri pudotuspeliviivan yläpuolella ennen lauantaita ollut Raision Loimu voitti yhdeksäntenä olleen Korson Vedon 3-1 ja kasvatti piste-eron KoVeen viiteen pisteeseen.

Valmentaja Vesa Kujanpää ei silti vielä katsele sarjataulukkoa.

- Tässä sarjassa on pelattu ja pelataan paljon ristiin. Ja kun on eri määrä otteluita, niin taulukko valehtelee, Kujanpää sanoi.

Dean Bittner iski 44 passista pallon kenttään 30 kertaa ja kokosi yhteensä 34 pistettä. Niklas Seppänen oli 18 pisteellä kuudennen peräkkäisen tappion kokeneen KoVen paras.

- Dean iski palloa isosta välistä, eli torjunnan ja katon välistä, Kujanpää kehui.
 
Etta haki vierasvoiton

Oulun Etta haki kauden ensimmäisen vierasvoittonsa Muuramesta erin 3-1. Keskitorjuja Juha Aho nousi parhaaksi 20 pisteellä. Hyökkäyspisteitä tuli 10, torjunnoilla 6 ja ässillä 4 pistettä.

- Muurame antoi hyvän vastuksen. Kaikkia pelaajia joutui käyttämään. Mutta meillä on leveä materiaali, ja se nähtiin taas, sanoi Ettan valmentaja Olli Kuoksa.

Atte Kyrölä oli 17 pisteellä jo kymmenennen peräkkäisen tappion kokeneen MuurLen paras.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Kommentti: Kremlin ”suuri huoli” paistoi Putinin puheesta – tätä Venäjän johto pelkää eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää