Nestori

Lentopallo

Valikko

Lentopallo

Huikea MM-finaali: Puola-Brasilia

MM-Lentopallo
Lentopallon MM-turnaus huipentuu Katowicessa huikeaan loppuotteluun Puola-Brasilia.
Tämä ratkesi myöhään lauantai-iltana, kun hurmioituneen kotiyleisön edessä pelannut Puola pehmitti Saksan 3-1.

Brasilia joutui vielä ahtaammalle omassa välierässään, silla turnauksen yllätysjoukkue kaatui vaivoin 3-2.

Puolan ja Brasilian kohtaaminen on monin tavoin unelmafinaali.

Se herättää valtavaa kiinnostusta ympäri urheilumaailman.

Saksaa kävi hiukan sääliksi. Joukkueen olisi pitänyt voittaa toinen erä, mutta puolalaismyönteinen tuomaristo hylkäsi Max Günthörin niitin. Televisiokuvan perusteella Günthörin suoritus oli puhdas!

Lopulta saksalaiset saivat ansionsa mukaan. Kun ykköshakkuri Györgi Grozer hyytyi penkille, kamppailu oli pitkälti taputeltu.

Brasilia metsästää jo neljättä peräkkäistä maailmanmestaruutta. Vielä kesän maailmanliigassa Brasilia oli kaukana huipputasosta, mutta valmentajaguru Bernardo Rezende on rakentanut kuntohuipun taas oikeaan hetkeen.

Tänä kesänä avauskokoonpanoon noussut Ricardo Lucarelli paukutti Brasilialle peräti 22 pistettä ja todisti kestävänsä paineet kovassa paikassa.

MM-välierä ratkesi pitkälti siihen, kun Ranskan tähtihakkuri Antonin Rouzier hyytyi vaihtopenkille jo ennen ottelun puoliväliä. Silti joukkue taisteli urheasti loppuun asti.

Lodz:
Ottelu 5. sijasta:
Iran-Venäjä 0-3 (19-25, 21-25, 18-25)

Katowice:
Välierät:
Ranska-Brasilia 2-3
Saksa-Puola 1-3
 
  • MM-lentopallo

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

  3. 3

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  4. 4

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  5. 5

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  6. 6

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  7. 7

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  8. 8

    Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

  9. 9

    Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

  10. 10

    Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  7. 7

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  10. 10

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

  3. 3

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  4. 4

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  5. 5

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  6. Näytä lisää